Eläköön se pieni ero

Hyvää naistenpäivää meille kaikille naisille! Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty vuodesta 1975. Vuoden kaikki muut päivät ovatkin sitten miestenpäiviä, eikö niin?

Koska sain juuri täksi päiväksi tämän tilan käyttööni, käytän härskisti tilaisuutta hyväkseni ja kirjoitan naisellisen itsekkäästi naisena naisille. Toki miehetkin saavat tämän lukea.

En aio tuhlata palstatilaa surkeiden itsestäänselvyyksien toistamiseen. Kukapa ei esimerkiksi jo tietäisi, että naisen euro on vain 0,81 senttiä?

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen totesi jokin aika sitten Ylen ykkösaamussa, ettei naisten työtä arvosteta vieläkään tarpeeksi ja miesten palkat ovat siksi parempia.

Tämä riittää tästä aiheesta. Naisten työtä ei arvosteta, mutta arvostavatko edes naiset tarpeeksi itseään?

Tänään on tilaisuus pohtia naisena oloa. Siskot, meidän pitäisi ajatella naisellisuutta vahvuutena, ei heikkoutena. Yleensä nainen on nainen ja mies mies vaikka voissa paistaisi.

En ole koskaan käsittänyt naisia, jotka lähtevät taistoon oikeuksistaan miesten aseilla, kun voisivat valjastaa aseikseen sen, mitä miehillä ei ole. Tarkoitan tällä naisellisuutta.

On paljon naisia, joille miehinen ja tylsä pukeutumistyyli istuu ihan luonnostaan. On ehkä vielä enemmän naisia, jotka tahtoisivat pukeutua naisellisemmin, mutta eivät uskalla.

Ei naisen tarvitse verhoutua tylsään, mitättömään asuun ollakseen miesvaltaisessa maailmassa uskottava.

Meillä on vaihtoehtoja: housut, hameet, housuhameet, tunika ja legginsit, haalarit ja sitten kaikki ne ihanat kuosit, kankaat, korut ja asusteet. Mitä vain, mikä tuntuu ja näyttää hyvältä.

Kuvitelkaapa vain mieskollegaa, joka tulisi aamulla töihin haaremihousuissa ja ruusukuvioissa paidassa. Maailma ei olisi sellaiseen valmis ja mieheltä saattaisi mennä uskottavuus.

Mitä järkeä on yrittää sulautua ulkoisesti miesten massaan, kun sieltä voi erottua edukseen naisena? Vaihtoehtoja naisellisen tyylikkääseen ja persoonalliseen pukeutumiseen kyllä löytyy. Rohkeimmat panevat pitsit, halkiot ja korot peliin, mutta ilman niitäkin onnistuu mainiosti.

Hyviä esimerkkejä ovat vaikka vanhat rouvat, Kirsti Paakkanen ja Lenita Airisto sekä nuorempi versio, Lisa Sounio.

Kuka voi kiistää, etteikö huoliteltu ja kaunis ulkoasu hivelisi silmää? Miksi naisia ärsyttää, kun miehet katselevat heitä? Suomalaisten naisten takaraivoon on iskostettu ajatus, että kauniin naisen katseluun liittyy aina jotain seksististä ja sovinistista.

Eikö mies saa katsoa naista vain siksi, että nainen näyttää hyvältä? En usko, että nykymiehet ajattelevat seksiä sen enempää kuin naisetkaan. En suostu jäämään sellaisten mielikuvien vangiksi ja pukeutumaan siksi varmuuden vuoksi säkkiin.

Se, että voi valita itse vaateensa, on tasa-arvoa. Minä ainakin katselen oikein mielelläni kauniisti ja persoonallisesti pukeutuneita miehiä ja naisia ilman taka-ajatuksia.

Mies, joka kuvittelee naisen viestivän pukeutumisellaan vain sitä, että tässä on tahdoton ja aivoton objekti, on itse tyhmä sovinisti ja jääkööt omaan arvoonsa.

Yhtä typerältä tuntuu nainen, joka pukeutuu tietoisesti avoimeen kaula-aukkoon ja saa sitten hysteerisen kohtauksen, jos miehet katselevat sitä.

Kirjoittaja on Savon-Sanomien Keski-Savon toimituksen toimittaja Varkaudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.