Elämän opettaja

–Tiedon jalostaminen ymmärrykseksi on journalistin päätehtävä, sanoi aikoinaan todellinen kulttuurijournalisti Erkki Toivanen. Samoin voitaisiin sanoa taitavista tieteen popularisoijista.

Oikeastaan samoin voitaisiin sanoa kaikista nykyaikaisista opettajista ala-asteelta korkeakouluihin, vaikka tällaisia opettajia eivät kaikki olekaan.

Ainakin Sokrateesta lähtien kaiken kansanvalistuksen päätehtävänä on ollut asioiden tekeminen ymmärrettäviksi tavallisille kansalaisille. Ja kansanvalistushan on koko demokratian edellytys.

Minulla oli Kuopion yhteiskoulussa 1940-luvulla äidinkielenopettaja, kirjailija Jorma Korpela, joka pyrki opetuksessaan toteuttamaan tätä tavoitetta.

Hän oli edelläkävijä myös kirjailijana, kuten kirjallisuudenhistorioissa osoitetaan. Muistelen häntä tässä jutussa kuitenkin opettajana, joka opetti meille tiedon ja ymmärryksen eron.

Korpelasta tulee minulla aina mieleen Sokrates, kirjoitin ylioppilasaineenikin ehkä siitä syystä Sokrateesta. Korpela ei opettanut meille pilkkusääntöjä, kirjailijoiden syntymä- ja kuolinvuosia tai muuta fakkitietoa, tai jos opettikin, se tapahtui niin, ettei kukaan huomannut.

Hän toteutti periaatetta, että fakkitietokin jää mieleen parhaiten, kun se kytketään suurempiin kokonaisuuksiin, asioiden syvempään merkitykseen. Hänen oppilaansa muistavat hänet ennen kaikkea siitä, että hän pyrki tekemään asioista suurimman eli elämän ymmärrettäväksi nuorille ihmisille.

Hän ei kuitenkaan opettanut meille totalitaarisia maailmankatsomuksia tai dogmaattisia ideologioita. Aitona demokraattisena humanistina Korpela vältti tämän ansan.

Elämän moninaisuutta Korpela opetti luettamalla meille kaunokirjallisuutta ja kirjoituttamalla pohdinta-aineita sekä keskusteluttamalla meitä niistä.

Tällä sokraattisella menetelmällä hän sai meidät ymmärtämään elämän totuuksia, valmensi meitä nuoria kohtaamaan ihmiselämän.Tästä ikivanhasta ymmärtämään opettamisen menetelmästä on meidän aikanamme tullut myös kaikkein nykyaikaisin opettamisen menetelmä: se todistaa Korpelan edelläkävijyyden opettajana.

Jorma Korpelan ansiosta minustakin tuli äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja opetuksen tutkija. Jopa väittelinkin kirjallisuudenopetuksesta ja sen merkityksestä nuorten henkiselle kasvulle. Yksi tutkimusteni tuloksista oli se, että Suomen lukioiden äidinkielen opetuksessa alkoi viimeistään 1960-luvulla ns. kirjallisuuspuhe muuttua ns. todellisuuspuheeksi.

Kaunokirjallisuus haluttiin integroida elettävään elämään. Kirjallisuuden avulla ryhdyttiin oppilaille antamaan ”elämäninformaatiota”, valmentamaan heitä elämään ja yhteiskuntaan.

Ruotsissa kirjallisuudenopetusta alettiin samaan aikaan pitää demokratiakehityksen ja -kasvatuksen tärkeänä osana, ja meillä vaikuttivat samat kehitystekijät kuin siellä.

Jorma Korpela ennakoi jo 1940-luvulla tätä kehitystä: hänen kirjallisuuspuheensa oli aina samalla myös todellisuuspuhetta, joka auttoi meitä nuoria ymmärämään ihmiselämää ja yhteiskuntaa.

Korpela ennakoi myös pian hänen jälkeensä yleistyvää uudenlaista tiedonkäsitystä.

Vanhan käsityksen mukaan tieto on kokoelma faktoja, yksityiskohtia, joista maailma rakentuu ja jotka voidaan opettamalla siirtää semmoisinaan, jonkinlaisina tiedon atomeina, opettajan tajunnasta oppilaan tajuntaan.

Sivistys määräytyi aiemmin sen perusteella, kuinka paljon näitä yksityiskohtia ihmisellä oli mielessään. Mutta tiedon määrällinen vallankumous, tiedon moninkertaistuminen joka vuosi, alkoi sitten tehdä yksityiselle ihmiselle mahdottomaksi kaiken maailmaa koskevan tiedon tietämisen.

Tiedon muistamista tärkeämmäksi on alkanut yhä selvemmin tulla tiedon saatavuus sekä kyky analysoida ja arvioida tietoa.

Suurimman osan maailman faktatiedosta voi nykyään saada kirjoista ja internetistä, minkä seurauksena myös oppiminen ja opettaminen on saanut aivan uuden merkityksen.

Se on muuttunut tarkoittamaan ihmisen kykyä arvioida tiedon käyttöarvoa ja analysoida sitä, tosiasioiden suhdetta toisiinsa ja niiden taustalla oleviin suurempiin kokonaisuuksiin, parhaassa tapauksessa jopa koko maailmaan ja ihmiselämään. Opettamisen tarkoitus on auttaa muita juuri tämän oppimisessa.

Fakkitiedon opettaminen on tietysti tarpeen, mutta opettaminen nykymerkityksessä eli fakkitiedon analysointi ja arviointi alkaa vasta siitä.

Jorma Korpela ymmärsi ja sovelsi opetukseensa tämän: muiden oppiaineiden tarjoaman irrallisen fakkitiedon viidakossa kaunokirjallisuuden ja esseiden kirjoittamisen avulla voidaan pohtia juuri elämän suuria kysymyksiä ja saada ihmiselämästä kokonaisvaltaisempaa tietoa, kuin muut oppiaineet tarjoavat.

Elämäninformaatiota nuoret ihmiset kuitenkin janoavat eniten.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, äidinkielen ja kirjallisuuden emerituslehtori sekä tietokirjailija.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.