Eletään omasta maasta

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja maataloudessa on kautta aikojen ollut perusajatuksena varautuminen mahdollisten kriisien varalle. Se selittyy melko ankarilla luonnonoloillamme ja kovilla kokemuksillamme historian saatossa.

Merkittäväksi käännekohdaksi Suomen maataloudessa muodostuivat suuret nälkävuodet 1867-68. Vanhanaikainen ja yksipuolisesti leipäviljan tuotantoon perustuva maatalous osoittautui hyvin haavoittuvaiseksi eikä leipäviljasato riittänyt enää kasvavan väestön elatukseen.

Pelastukseksi tuli karjatalous ja sen määrätietoinen kehittäminen. Perinteisessä maataloudessa karjatalous oli jäänyt peltoviljelyn varjoon ja toimi vain sen välttämättömänä tukena. Maidon ja lihan tuotanto oli toissijainen ja myyntituloja saatiin lähinnä vain kesävoin myynnistä.

Ratkaiseva muutos tapahtui, kun peltoja ruvettiin kylvämään heinälle, jolloin karjan ruokinta nousi aivan uudelle tasolle. Sanottiin, "ettei nälkä lähde Suomesta, ennen kuin viimeinenkin ruiskuhilas häviää pelloilta".

Eivät kuhilaat sentään kokonaan vielä pitkään aikaan hävinneet, mutta karjatalouden voimakas nousu oli alkanut. Kolmessa vuosikymmenessä 1880-1910 kylvettiin 40 prosenttia Suomen pelloista heinälle. Samanaikaisesti alkoi maatalouden koneellistaminen ensin hevosvetoiseen kauteen ja vasta sotien jälkeen varsinaisesti moottoroituun kauteen.

Nurmiviljely vei peltoa leipäviljalta, mutta kokonaissato ei merkittävästi pudonnut. Se johtui lisäpellon raivauksesta sekä satotason kohoamisesta lisääntyneen karjanlannan käytöllä. Lisäedun tarjosi ilmaston lämpeneminen, joka jatkui 1930-luvulle saakka.

Viljaomavaraisuutta ei kuitenkaan saavutettu eikä sitä vakavasti edes tavoiteltu. Viljaa uskottiin tarvittaessa saatavan ulkomailta ja hankinnat voitavan rahoittaa maitotalouden ja metsätalouden tuloilla.

Vuoden 1916 kato ja sodasta aiheutunut ulkomaankaupan vaikeutuminen aiheuttivat kuitenkin ankaran elintarvikepulan. Ensimmäisen maailmansodan kokemukset johtivat vähitellen viljan varmuusvarastointiin ja muihin toimenpiteisiin taloudellisen puolustusvalmiuden parantamiseksi

Tavoitteeksi elintarvikeomavaraisuus

Kovan opetuksen huoltovarmuuden ylläpidon välttämättömyydestä antoivat käymämme sodat. Niiden jälkeen alkoi voimakas elintarviketuotannon kehittäminen tavoitteena omavaraisuus kaikissa peruselintarvikkeissa.

Valtiovalta kannusti kotimaisen elintarviketuotannon lisäämiseen monin keinoin. Maataloustutkimus ja -neuvonta valjastettiin kokonaisvaltaisesti tukemaan elintarvikeomavaraisuuden saavuttamista.

Toimenpiteet tuottivat toivotun tuloksen yllättävän nopeasti niin että jo 1960-luvun lopulla ajauduttiin ylituotannon ongelmiin. Maataloustuotantoa jouduttiin rajoittamaan monin valtiovallan toimenpitein. Peltopaketit ja lehmäntappo-palkkiot ovat jääneet pysyvästi historiaan kuvaamaan maatalouden alasajon ja maaseudun tyhjenemisen alkua sekä väestön maaltapakoa.

Peruselintarvikkeiden riittävä kotimainen tuotanto sisältyvät nytkin valtioneuvoston vahvistamiin huoltovarmuuden tavoitteisiin. Suomen elintarvikeomavaraisuus on keskeisten hyödykkeiden osalta sadan prosentin tuntumassa. joskin tuontielintarvikkeiden määrä on selvästi lisääntymässä. Tuontiriippuvuus koskee ensisijaisesti hedelmiä, vihanneksia, sokeria ja tietenkin kahvia ja monia erikoistuotteita.

Suomen liityttyä Euroopan yhteisön jäseneksi 1995 on julkisuudessa esitetty sellaisiakin näkökantoja ettei peruselintarvikkeidenkaan turvaaminen kotimaisella tuotannolla olisi enää välttämätöntä, koska ruuan saanti EU:n alueelta tai kansainvälisiltä markkinoilta on helppoa. Lisäargumenttina on vielä esitetty, että edullisimmilla tuotantoalueilla tuotettu tuontiruoka on kotimaista halvempaa ja meidän pitäisi suosiolla luopua tuotannosta täällä maataloustuotannon äärialueilla.

Tuontiruoan riittävyys harhaa ja itsepetosta

Kansallisen ruokahuollon perustaminen tuontiruokaan olisi kuitenkin itsepetosta ja suuri harha.

Sodan uhka EU-maissa ei ehkä ole todennäköinen, mutta elintarvikehuoltoon vaikuttavia muita uhkakuvia on kyllä aivan riittämiin. Kansainvälinen terrorismi, laajavaikutteiset luonnon katastrofit, paikalliset konfliktit, laajat energiakatkokset tai jo koetut eläintaudit tai ruokaketjun saastumiset järkyttävät nopeasti elintarviketilannetta.

Keskipitkällä aikavälillä vaikuttavin maailmanlaajuinen tekijä on ilmastonmuutos. Se vaikuttaa tuotanto-olosuhteisiin lisäten merkittävästi riskejä tärkeillä tuotantoalueilla ja muuttaen eri alueiden suhteellista edullisuutta tuotannossa. Ääri-ilmiöiden, kuivuuden, myrskyjen ja tulvien mahdollisuudet lisääntyvät.

Ilmaston lämpeneminen näyttäisi koituvan jossain määrin pohjoisten leveysasteiden ja siten myös Suomen maatalouden eduksi. Mutta ongelmiakin siitä seuraa muun muassa uusien kasvitautien ja tuholaisten vuosi. Maailman viljavarastot ovat vähäiset ja tärkeimpien viljalajien hinta maailman markkinoilla on noussut huomattavasti energian hinnan nousun ja eri tekijöistä aiheutuneiden satomenetysten vuoksi.

Viljelykelpoinen maa on maapallolla niukkuushyödyke ja sitä menetetään kiihtyvällä vauhdilla asuin- ja yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin sekä saastumisen seurauksena. Lisäkilpailua tuo jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa pellon tarve energian tuotantoon.

Fossiilisten energialähteiden väistämätön ehtyminen luo paineita korvaavien energialähteiden löytämiseen. Siinä bioenergiaan on keskipitkällä aikavälillä ladattu suuret odotukset. Kilpailu luonnonvaroista kiihtyy eikä ruuantuotanto siinä kilpailussa välttämättä aina menesty.

Suomella on onneksi paljon metsää ja toistaiseksi myös peltomaita. Metsistä ja viljellystä maasta kannattaisi pitää hyvää huolta, sillä niiden arvo on tulevaisuudessa kasvussa. Jos maatalous joltakin alueelta loppuu, viljelystä pois jätettyjen alueiden ottaminen uudelleen viljelyyn on pitkä prosessi.

Vaikka pellon saisi nykytekniikalla nopeastikin viljelykuntoon, on vuosikymmeninä kertynyt tieto- ja taitopääoma usein kokonaan menetetty. Se on kertynyt hiljaisena tietona monien sukupolvien aikana eikä sen omaksuminen ja soveltaminen tuotantoon käy kädenkäänteessä.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kotieläintieteen emeritusprofessori ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) entinen ylijohtaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.