Enemmän voisi hyödyntää

Muista maista tulevien opiskelijoiden määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut (Kauppalehti 10.8.). Tällä hetkellä suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee noin 17000 ulkomaalaista opiskelijaa. Opiskelijat jakautuvat suurin piirtein tasan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken.

Eniten ulkomaalaisia opiskelijoita tulee Suomeen Aasiasta. Yksittäisistä maista Kiinasta tulevien opiskelijoiden määrä on suorastaan räjähtänyt. Vuonna 2010 kiinalaisia opiskelijoita oli yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa jo noin 4000, kun heitä vuonna 2004 oli vain reilu tuhat.

Ulkomaalaisia opiskelijoita houkuttaa Suomeen korkeakoulutuksen taso, mutta myös se, että lukukausimaksuja ei ole. Opiskeleminen esimerkiksi brittiläisissä tai yhdysvaltalaisissa yliopistoissa maksaa muutenkin huimasti enemmän kuin opiskeleminen Suomessa.

Muualta tulevat opiskelijat ovat rikkaus, jota suomalainen yhteiskunta kuitenkin kykenee hyödyntämään aivan liian vähän. Suurin osa lähtee Suomesta sen jälkeen, kun tutkinto on suoritettu.

Tässä suhteessa meillä on paljon tekemistä. Olisi esimerkiksi mietittävä, pitäisikö ulkomaalaisille opettaa tehokkaammin suomen kieltä, jotta työllistyminen Suomeen opintojen jälkeen olisi helpompaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Elävä kaupunki on epäselvä

Vanhemmuuden taikaa

Karjalan myyntiin olisi ollut paha tarttua

Vesilaitoksia pitää kannustaa korjauksiin

Läheltä ja vieläpä maukasta

Zelenskyn voitto avaa uusia näköaloja

On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioilleen tavaratalo

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Mätäkuun juttuja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.