Energiamarkkinoilla on taas nähtävissä vaaran merkkejä

Kuopion kaupunginhallituksen sisäinen erimielisyys energia-asioista on saanut piirteitä, joista veronmaksajilla on syytä huolestua. Valmiiksi neuvoteltu fuusiosuunnitelma Kuopion Energian ja Savon Voiman yhdistämiseksi on käytännössä kaatunut. Vuoden kestäneet neuvottelut ovat valuneet hukkaan. Tikun nokkaan nostetut liian vähät hallintoneuvostopaikat ovat saaneet rinnalleen käytäväpuheita uusien arvonmääritysten tarpeesta.

Yhdistymisneuvotteluissa niin Kuopion Energian kuin Savon Voimankin arvoa määriteltiin seitsemällä eri tavalla. Määrittelijöinä oli iso joukko sähkömarkkinoita tuntevia asiantuntijoita, jotka tekivät työtään neuvottelukumppaneiden yhteisestä toimeksiannosta. Neuvottelu-
kokonaisuudessa yhtiöiden velattomiksi arvoiksi, osakkeiden vaihtosuhteen määrittämiseksi, tulivat Kuopion Energialle 300 miljoonaa ja Savon Voimalle 750 miljoonaa euroa. Lopputulos olisi ollut kaksi yhtiötä yhteisomistuksessa.

Yhteenliittymässä syntyvä yhtiö olisi ollut taseeltaan niin vahva, että se olisi voinut sen puolesta ostaa esimerkiksi melkein minkäkokoisen osuuden tahansa Alvasta eli Jyväskylän Energiasta.

Jos arvonmääritysten lähtökohdaksi otetaan yhtiöiden omistuksen myynti osaksikin ulos, luvut muuttuvat toisiksi. Arvonmäärittäjäksi voi valikoitua konsultti, joka ei veloita palveluksistaan mitään, vaan saa palkkion ainoastaan siinä tapauksessa, että kaavailtu kauppa toteutuu. Tyypillisesti tuo palkkio on 0,3 prosenttia kauppahinnasta. Konsultit osaavat taitavasti paketoida myös sähköinfrastruktuuria kauppakimpaleiksi, jotka pyörivät rahastoyhtiöiden ja pääomasijoittajien markkinoilla.

Pohjoissavolaisissa kunnissa lienee vielä sellaisia kunnallispoliitikkoja, jotka muistavat, miten kuntia höynäytettiin myymään kansallisomaisuutta Eastern Groupille 1990-luvun lopussa. Heitä sopisi nyt pyytää järjen ääneksi, sillä aika entinen näyttää palanneen savolaisille energiamarkkinoille. Konsultti piirtää yksinkertaisia piirroksia sisäisistä ja ulkoisista muuttujista, haastattelee päätöksentekijöitä huolellisesti ja samaan aikaan kypsyttelee jututettaviaan myyntimielelle esimerkiksi pelottelemalla, miten omistajariskin pienentäminen energia-alan murroksessa on viisasta riskienhallintaa julkisen sektorin toimijalle. Suostutteleva retoriikka puree kunnallispoliitikkoihin, jotka häikäistyvät uusiksi ruuvatuista yhtiön arvonmääritysluvuista. Ne ovat vähintään 20 kertaa käyttökate. Kuopion Energian kokonaisarvo voisi siten olla vajaa miljardi ja Savon Voiman pari miljardia euroa. Hullaantuminen isoista luvuista on yhtä aikaa ymmärrettävää ja tolkutonta.

Kuopion tähänastinen toiminta on osoittanut, että Savon Voiman suurin omistaja näkee energiamarkkinat radikaalisti toisin kuin yhtiön muut omistajat ja yhtiön johto. Savon Energiaholdingin osakkaiden olisikin viisasta selvittää, myisikö Kuopio osuutensa niille. Muuten uhkana on ulosmyyntihalun tarttuminen myös Savon Voiman omistajiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hyvä elämä, armelias kuolema, mielellään ei jäisen vuoren huipulla

Venäjän urheilu ei pääse irti suhmuroinnista

Hallituksen on tärkeintä ryhtyä nyt oikeisiin töihin

Liikenteen isot ilmastopäätökset

Halpa pesukone ei ollutkaan halpa

Yksilökeskeisyys luomyös yksinäisyyttä

Aika ei ollutvielä kypsä hyönteisruualle

Mitä olikaan musta hiili?

Maanantaina on hyvät mahdollisuudet tuhlata veronkorotukset

Työehtojen sovittelu on entistä vaikeampaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.