Enfo kurkottaa kohti uusia haasteita

Kuopiolainen digitaalinen palvelutalo Enfo on ilmiselvästi siirtymässä uuteen kehitysvaiheeseen. Muutoksista kielii toimitusjohtajan vaihdos, kun yritystä pitkään ja menestyksellisesti luotsannut Arto Herranen siirtyy hallituksen jäseneksi ja myöhemmin muihin tehtäviin.

Muitakin merkkejä muutoksista on. Yrityksen hallituksen puheenjohtaja on diplomi-insinööri ja filosofian tohtori Anssi Lehikoinen, joka ilmoitti viime keväänä olevansa innostunut yrityksen murrosvaiheessa uusien sekä perinteisten liiketoimintojen yhteisistä mahdollisuuksista. Lehikoista pidetään dynaamisena muutosjohtajana, jolla on kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä ”ketterin menetelmin”. Keväällä hallitukseen nousi uutena jäsenenä Mikko Laine, joka on puolestaan yritysjärjestelyihin erikoistuneen Broadius Partners Oy:n osakas.

Tiistaina Enfon hallitus kertoi nimittäneensä yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Seppo Kuulan, joka on ollut vuodesta 2010 lähtien ohjelmistoyhtiö Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtaja.

Enfo on pitänyt listautumista pörssiin pitkään yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Kuula tietää, mitä listautuminen merkitsee ja mitä se hyödyttää, koska hän on sen tien yhden yhtiön johdossa kulkenut.

Tällä hetkellä osuuskunta KPY omistaa Enfosta 85 prosenttia. Jos Enfo listautuisi, KPY:lle avautuisi mahdollisuus vapauttaa omistukseen sitoutuneita pääomia mahdollisiin uusiin sijoituskohteisiin ja hajauttaa riskiä esimerkiksi muille toimialoille. Enfon lisäksi KPY:n suuromistuksia ovat muun muassa Voimatel ja Vetrea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.