Ennustelu ohjaa elämää

Atso Almila

Kuntavaalit – kova juttu. Taitaa olla hankalaa löytää ehdokkaita, jotka ehtisivät, jaksaisivat, osaisivat ja haluaisivat hoitaa yhteisiä asioitamme.

Päätäntätyö niin kunnissa kuin valtion asioissa on niukkuuden jakamista, josta saa helposti vihat niskoilleen, vaikka Suomessa eletään rikkaampina kuin koskaan.

Päätösten teko edellyttää näkemystä siitä, mihin tuleva meidät vie. On osattava ennustaa. Meille opetetaan huippusuosituissa kannatusmittauksissa – ”virheprosentti plus miinus yksi” – miten itse vaalit tulevat menemään, jotta ymmärtäisimme vaalikopissa, ettei kannata potkia tutkainta vastaan.

Päättämisessä on tehty hyvin vaikeaksi nähdä oikeasti kauemmas.

Helpoimpia ennustettavuuksia on kuitenkin, että jos teemme tänä päivänä huononnuksia lasten kasvatukseen ja koulutukseen, saamme varmasti kärsiä siitä kymmenien vuosien päästä. Nythän näemme, mitä liikuntakasvatuksen valinnat parikymmentä vuotta sitten ovat aiheuttaneet olympialaismenestykselle kesällä 2012.

Ennustuksia haetaan pikavoittojen toivossa. Markkinat pyrkivät jopa sekuntien sisällä tapahtuviin rikastumisiin, jotka sitten ohjaavat yhdessä sitä, miten meidän eurooppalaisina käy.

Kohtuullisuus loistaa rahapäättämisessä poissaolollaan, kun ollaan yhteisesti sovittu, että talouskasvu on ainoa tie yleensäkään selvitä. Lyhyen aikavälin ennustukset vievät näin asiamme pieleen kymmeniksi vuosiksi.

Kun aina vain tarkempia ennusteita kaikkeen vaaditaan, kannustaisin miettimään, mitä itse kukin varttuneemmaksi ehtinyt on tulevaisuudelta odottanut kaksikymppisenä.

Minulle tuo aika osui 1970-luvun alkupuolelle. Valitsemani uraputki tarjosi kyllä raamit nähdä oman alan asioita. Sen sijaan oli yllätys, mihin vaikkapa suomalainen orkesterimaailma sitten lähti suuntautumaan.

Oikeasti vaikeampaa oli ennustaa yhteiskunnan tulevaisuutta. Täydellinen yllätys oli esimerkiksi Neuvostoliiton hajoaminen, melkeinpä nykyistä tietotekniikan kehitystä suurempi.

Odotuksemme olisivat sen sijaan kansoittaneet Kuun ja Marsinkin vuoteen 2000 mennessä ja ajattaneet autojamme pitkillä matkoilla automaattiohjauksella. Mutta ei, ei, eihän se niin mennyt lainkaan!

Onkin tärkeämpää osata tutkailla, mitä silloin ajattelimme ja toivoimme, miten asioitten eteen toimimme ja mitä oikeasti saavutimme. Ja miksi.

Historian tuntemus on yksi opettavaisimpia tapoja oppia ennustamista ja kuuluu tämän vuoksi tärkeänä osana oppimiseen. Kun pitäisi pystyä ajattelemaan tarkemmin tekojemme seurauksia kauempana tulevaisuudessa, on käytettävä arvailuun (sitähän se on) niitä todellisia keinoja, jotka meillä on: historian ja nykyisyyden tarkastelu.

Sivistys on kokonaisuus. Ihminen itsekin on. Ajatustemme syventäminen antaa meille paremmat näkijänlahjat tulevaisuutta varten, ei koneellinen toiminta.

Katson ikkunasta ulos. Aurinko paistaa. Tänään piti sataa...

Kirjoittaja on kuopiolainen kapellimestari.