Erilainen heinäkuu

Kesät ovat tiedotusvälineille tavallisesti haasteellista aikaa. Lukuisissa kesätapahtumissa riittää kiitettävästi kerrottavaa, mutta niin sanotut kovat uutiset politiikasta ja taloudesta ovat kiven alla. Suomi on heinäkuussa kiinni. Poikkeuksen tekevät ruokakaupat, jotka ovat auki oikein luvan kanssa.

Nyt lähestymme jo heinäkuun puoliväliä, eikä mediataloissa ole uutispulasta tietoakaan.

Lappeenrannassakin viime viikolla lenkkeilijää puri oikea karhu. Metsän kuningas perheineen saatiin hengiltä muutamassa tunnissa.

Ruokolahden leijonan tapauksen kaltaiseen viikkokausien lööppirumbaan ei ollut aihetta, eikä myöskään petotutkijoita kutsuttu paikalle, kun metsästäjät hoitivat hommansa nopeasti.

Jos talouselämästä on tullut uutisia heinäkuussa, ne ovat olleet pääsääntöisesti negatiivisia. Merkittävistä yrityskaupoista tai sopimuksista kerrotaan ennen lomia tai sitten syksymmällä. Toisin oli esimerkiksi laman aikana.

Konkurssit eivät tunteneet vuodenaikoja.

Poliitikot ovat aina tienneet, että heinäkuussa kannattaa pitää muutama nasakka mielipide reservissä, jos potentiaalisia jutunaiheita haeskeleva toimittaja pirauttaa. Nohevimmat ottavat yhteyttä toimituksiin "ohimennen" lomareissullaan.

Kuluva kesä on tehnyt poikkeuksen. Selitys on tietysti megalomaaniset mittasuhteet saanut vaalirahakohu. Poliitikot eivät ole olleet aktiivisia mielipideautomaatteja vaan pikemminkin passiivisia mielipiteidensä panttaajia.

Nyt uutiset eivät lähde siltä pohjalta, että poliitikko hän taikka hän on sitä tai tätä mieltä. Nyt kaivellaan, kuka on tavannut kenet, missä paikassa ja ketä muita mahtoi olla paikalla.

Tapahtumaketju näyttäytyy kansalle suomalaisen politiikan Kauniina ja rohkeina. Tai kaavana, jolla irtonumeromyyntiin perustuvat lehdet menestyvät.

Ei ole sattumaa, että muutamassa viikossa olemme saaneet lukea aukeamatolkulla Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen romanssista, Maria Lundin, hallitsevan Miss Suomen Essi Pöystin ja miljoonaperittäjättären sieppaajan eroista tai ex-missin ja vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonin suhteesta.

Draama se on joka kiinnostaa, varsinkin ihmissuhdedraama. Vaalirahakohu on ihmiskasvoista uutisdraamaa vakavassa asiassa.

Journalistien tehtävä vaalirahoituksen kaivelussa on kesken. Keskustan puoluekoneiston rooli Kehittyvien Maakuntien Suomen perustamisvaiheissa on hahmottunut, mutta rahaa ei ole mennyt vain kepun ehdokkaille.

Päinvastoin. Suurin summa napsahti kokoomuksen Marja Tiuran tilille, eivätkä puhemies Sauli Niinistö tai valtiovarainministeri Jyrki Katainenkaan osattomiksi jääneet. Sosiaalidemokraattien Eero Heinäluomalle tuli niinikään euroja, jotka puolueen ilmoituksen mukaan kanavoitiin puolueelle.

Taloudellista pönkkää on siis tullut politiikan superraskaaseen sarjaan. Olennaista on, että vaalirahoitus läpivalaistaan nyt kaikkien toimijoiden osalta kunnolla. Se vaatii kokonaiskuvan hahmottamista, eikä vieraskirjojen penkomiseen keskittyminen tätä tavoitetta tue. Kehittyvien Maakuntien Suomi on lisäksi vain yksi rahoituksen antajista.

Laajempaan poliittiseen testiin vaalirahat tulevat viimeistään, kun politiikan syksyn avaavat eduskuntaryhmien kesäkokoukset alkavat reilun kuukauden kuluttua.

Mitä jos poliitikot itse osoittaisivat uutta poliittista kulttuuria ja aktivoituisivat avaamaan kertomatta jääneitä vaaliraha-asioitaan? Se voisi olla uutinen näin heinäkuussa.

Vai mitä sanot, Jarmo Korhonen?

Kirjoittaja on Savon Sanomien toimituspäällikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.