Essayahin asema vahvistui

Elokuun 28. päivä on perjantai. Siitä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee tärkeä päivä lapinlahtelaisille kristillisdemokraattien kansanedustajalle Sari Essayahille. Jos ihmeitä ei tapahdu, Eassayah valitaan tuolloin kristillisdemokraattien uudeksi puheenjohtajaksi.

Essayahin, 48, valinta muuttui aikaisempaakin todennäköisemmäksi, kun kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman, 53, ilmoitti, että ei asetu puheenjohtajaehdokkaaksi.

Östman on ainoa, joka edes jollakin tavalla olisi kyennyt haastamaan Essayahin. Toistaiseksi uudeksi puheenjohtajaksi pyrkii Essayahin lisäksi vain ensimmäisen kauden kansanedustaja Sari Tanus, 51. Tamperelainen Tanus on syntynyt ja käynyt koulunsa Kuopiossa.

Puheenjohtajuuden Savonlinnan puoluekokouksessa jättävä Päivi Räsänen on toivonut, että kaikki puolueen kansanedustajat ryhtyisivät ehdokkaaksi. Espoolainen Antero Laukkanen, 57, ei ole vielä kertonut omasta ratkaisustaan.

Essayahin vahvuus on hänen kokemuksensa lisäksi vankka kansansuosio. Kesän 2014 eurovaalien ja huhtikuun eduskuntavaalien muhkeat äänisaalit ovat todiste siitä, että Essayahiin luotetaan myös puolueen ulkopuolella. Essayah saattaakin kääntää kristillisdemokraattien hiipuvan kannatuksen nousuun.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Kreikka on hyvä maa

Kirkkopäivillä pohditaan sananvapautta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.