Etelä-Savoa lyötiin nyt rankalla kädellä

Maakuntia vaaditaan kehittämään elinkeinojaan ja vankistamaan näin taloudellista perustaansa aikana, jolloin entinen teollinen perusta katoaa kaiken aikaa alta. Yleisesti on nähty, että tulevaisuudessa ihmiset saavat yhä useammin toimeentulonsa erilaisista palveluammateista. Sen mukaan ovat myös maakuntaliitot ja yksittäiset kunnat valmistelleet omia visioitaan ja strategioitaan.

Etelä-Savon uuteen maakuntakaavaan on kirjattu varaus kuudelle uudelle, suurelle kauppapaikalle. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren allekirjoittamassa ympäristöministeriön päätöksessä niistä peräti neljä saa nyt täystyrmäyksen. Pieksämäen Ideaparkin ohella kylmää kättä annetaan Juvan Vehmaalle, Mikkelin Itäportille ja Savonlinnan Länsiportille. Armon saivat ministerin edessä vain Savonlinnan Nojamaan alue ja Mikkelin Länsisilta.

Ministeri Vapaavuoren ratkaisusta on lupa valittaa kuukauden sisällä, ja eteläsavolaiset tuskin tyytyvät kohtaloonsa. Parempaa kohtelua he eivät kuitenkaan voi saada niin kauan kuin Vapaavuori jatkaa tehtävässään. Vahvasti kotikaupunkiinsa Helsinkiin sitoutuneen ministerin kielteinen kanta maakuntien suuria kauppakeskuksia kohtaan on tullut riittävän selväksi viime kuukausien aikana.

Erityisen paljon jälkipuheita aiheuttaa Pieksämäen Ideaparkin torppaaminen. Liikemies Toivo Sukarin pari vuotta sitten esittelemä hanke herätti hiljaiseloa viettäneessä rautatiekaupungissa ennenkokematonta toiveikkuutta. Kaupunkilaisista ja koko seutukunnan ihmisistä tuntui, että kerrankin oli löydetty uusi, tuore näkökulma alueen kehittämiseen.

Kun harpin kärki pantiin Pieksämäen kohdalle, huomattiin, että muutaman sadan kilometrin säteellä oli satojen tuhansien ihmisten markkina-alue. Sama periaate on osoittanut jo voimansa esimerkiksi Pohjan perällä sijaitsevassa Haaparannassa, jonka Ikean tavaratalo on nostanut koko Pohjois-Suomen kauppakeskukseksi. Haave isoja ihmisvirtoja tuovasta kauppakeskuksesta herätti toivon kaikkinaisen taloudellisen toiminnan virkistymisestä Pieksämäellä. Ensimmäisenä virkistyi asuntokauppa.

Ministeri Vapaavuorella on toki myös omat kannattajansa tämän päivän Suomessa, jokunen myös Pieksämäellä. Eriskummallisinta tässä asiassa on, että ministerin parhaat ymmärtäjät ovat tulleet hänen edustamansa puolueen ideologiselta vastapuolelta - vihreän ympäristöliikkeen taholta.

Vapaavuoren oma puolue kokoomus on vaatinut ennen nyt nähtyä täyskäännöstä elinkeinoelämään mahdollisimman suurta vapautta. Omalla riskillään ihmisten on saatava yrittää, markkinat päättävät lopputuloksen. Etelä-Savon maakuntakaavasta antamallaan ratkaisulla ministeri Vapaavuori puuttuu nyt markkinatalouteen ennennäkemättömän kovalla kädellä. Yhden ihmisen, yhden ministerin, allekirjoituksella mitätöidään kokonaisen maakunnan yhteiset pyrkimykset ilman, että eteläsavolaisille tarjottaisiin mitään korvaavaa tilalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Maltillista alarmismia

Tutkimustietoa tarvitaan eri puolilta Suomea

Urheiluseurojen eettisiin pulmiin pitää tarttua

Leijaileva laipiolevy ja muuta pelottavaa

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Antelias budjettiehdotus muistaa maakuntiakin

Taidepetosjuttu ravistelee ortodoksikirkkoa

Anna kaekkes, vuan elä periks

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.