Euroopan veturi porhaltaa liian lujaa

Loppuviikon iloisia uutisia oli kai se, että Saksan talouden kasvuvauhti oli hiljentynyt muutamalla prosentin kymmenyksellä. Vain päivää ennen EU-komissio oli antanut liittokansleri Angela Merkelin hallitukselle ja muille saksalaisille varoituksen, että heillä menee aivan liian hyvin muihin euromaihin verrattuna.

Komission mielestä saksalaisten olisi lopetettava alituinen säästämisensä ja purettava kansantaloutensa kasvavaa ylijäämää ostamalla innolla muissa euromaissa valmistettuja tuotteita.

Säntillisistä saksalaisista kuulostivat tällaiset Brysselistä tulleet ukaasit tietenkin järjettömiltä, mitä ne pohjimmiltaan tietysti olivatkin. Vauraat baijerilaiset kyselivät, pitäisikö Saksan ja koko maailman jalkapalloilun ykkösseuran Bayern Münchenin alkaa hävitä tahallaan, jotta muutkin seurat saisivat pisteitä.

Pari-kolme vuotta ellei jo enemmänkin euromaat ovat tuskailleet aivan päinvastaisten ongelmien kanssa, kun Irlannista alkanut ylivelkaantuminen laajeni kaikkiin Välimeren alueen jäsenvaltioihin. Saksalaiset ovat suurimpana euromaana joutuneet kantamaan päävastuun itsensä kurjuuteen ajaneiden jäsenvaltioiden pelastamisesta ja panneet miljardeja miljardien perään erilaisiin tukipaketteihin. Siihen nähden tuntuu peräti ihmeelliseltä, että kaiken paineen keskellä saksalaiset ovat kyenneet vielä kasvattamaan omaa kansallista varallisuuttaan.

Loppuviikosta EU-komissiokin otti takaisin moitteitaan ja kiitti Saksaa, että se on Viron ohella täyttänyt kaikki euromaille asetetut tasapainoisen valtiontalouden ehdot. Kreikan-kriisin ollessa pahimmillaan sovittiin, että kaikki euromaat lähettävät budjettinsa unionin silmäiltäviksi. Tarkistuksen lopputulos on kaikkinensa kovin murheellinen, jos ainoastaan kaksi maata saa puhtaat paperit.

Suomen hallitus muistuttaa jatkuvasti maan talouden olevan valtion jatkuvasta velkaantumisesta huolimatta edelleen parasta AAA-luokkaa. Unioni on varoittanut kuitenkin jo aiemmin tänä syksynä velkaantumisen vaaroista. Budjettitarkistus kertoo, että unionin näkemys Suomen suunnasta on ollut oikea. Jos valtion velkaa ei saada aisoihin, Suomi on hyvää vauhtia ajautumassa välimerelliseen tilaan valtiontaloudessaan.

Mitä Välimeren alueen maihin tulee, niin jotain toivon sarastusta on nähtävissä jo unionin eteläiseltä taivaallakin. Kreikka ja Portugali kyntävät yhä syvällä laman suossa, mutta EU:n isoihin jäsenmaihin kuuluva Espanja on palaamassa kasvu-uralle.

Yhtä lailla ilahduttaa tieto, että velkakriisin alkulähde Irlanti on itse asiassa päässyt jo kuiville ja alkaa maksaa pois tukilainojaan.

Talouskriisi ei ole ollut EU:lle raskas vain rahallisesti vaan myös henkisesti. Eurovastaiset poliittiset ryhmät ovat käyttäneet tilannetta säälittä hyväkseen ja lisänneet kannatustaan. Protestipuolueille on povattu jättimenestystä ensi kevään eurovaaleissa, mutta käykö niin, että jytky jää tussahdukseksi, jos ajat alkavat yllättäen parantua juuri vaalien edellä ja EU osoittautuu vahvemmaksi kuin luultiin?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Aikuisen Isis-väen paluuta ei pidä edistää

Mayn ero ei riitä avaamaan brexit-umpisolmua

Hoblaa, huudahti Antti Rinne

Huawei-boikotti haastaa esineiden internetiä

Pohjanmaan ihmetauti

KYSin hieno tarina ansaitsee lujaa tukea jatkossa

Kirkon kohtalon kysymykset

Sivuutetut suivaantuivat

Oppilaille palautettava oikeus numeroarvioon

Tervetuloa kansainväliset talentit

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.