Filosofi perää johtajuutta

Professorit Manuel Castells ja Pekka Himanen ovat herättäneet toimittamallaan kirjalla Kestävän kasvun malli poliittisesti latautuneen, kriittisen ja irvistelevänkin keskustelun.

Castells ja Himanen eivät ole mitä tahansa tutkijoita. Castells on espanjalaissyntyinen vasemmistosympatioista tunnettu ja monia kansainvälisiä järjestöjä asiantuntemuksellaan avustanut sosiologi. Himanen väitteli Suomen nuorimpana–20-vuotiaana–filosofian tohtoriksi. Parivaljakko julkaisi vuonna 2001 merkittäväksi mainitun kirjan Suomen tietoyhteiskuntamalli.

Äläkän nostattaneen kirjan ydin on ”arvokas elämä” kestävän kasvun yhteiskunnassa. Himasen teesi on, että jokaiselle kuuluu tämä arvokas elämä. Kääntäen voi ajatella, että nyt olemme sellaisella kovalla tiellä, että erittäin moni on kaukana arvokkaan elämän tavoitteesta. Työttömyys-, eriarvoistumis- ja työkyvyttömyysluvut kertovat tästä.

Kasvatustieteen emeritus professori Kari Uusikylä kysyykin, ”eikö hän näe yhteiskunnan kovuutta ja eriarvoistumista, joka tuhoaa arvokkaan elämän mahdollisuudet monelta jo lapsena” (HS 12.11.). Uusikylältä on jäänyt huomaamatta Himasen havainto laajoista mielenterveysongelmista ja niistä johtuvasta työkyvyttömyydestä.

Kritiikki on ollut paikoin musertavaa. Osittain tämä johtuu virheistä tutkimuksen tilaamisessa. Pääministerin esikunta tilasi sen ilman kilpailutusta. Oikeuskansleri moitti toimintatapaa.

Tieteentekijät ovat moukaroineet niin menettelytapaa kuin kirjan sisältöäkin. Tutkimusmäärärahat ovat niukentuneet. Siinä valossa tutkijoiden kritiikki on ymmärrettävää.

Himasen kirja on kärsinyt myös pääministerin ja hallituksen yleisestä epäsuosiosta. Filosofi on osin sijaiskärsijä.

Pääministerin tilaaman tutkimuksen kokema tyrmäys ei johdu suomalaisten kielteisestä suhtautumisesta tieteeseen. Suomalaisten luottamus tieteeseen on 12.11. julkaistun tiedebarometrin mukaan voimistunut. Tutkimuksessa Pekka Himanen on kolmanneksi tunnetuin tutkija avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan ja tietotekniikkagurun Linus Torvaldsin jälkeen.

Olemme myös koulutususkovaisia. Uskomme, että yhteiskunnan ja maailman murrokseen vastataan parhaiten koulutuksen, osaamisen ja tutkimuksen keinoilla. Arvokkaan elämän tavoittelussa kouluttautumisella on iso merkitys. Varhempina vuosikymmeninä koulutus oli tärkein sosiaalisen nousun väylä. Koulutuksen tasa-arvoisuus mursi luokkayhteiskunnan.

Pääministerit ovat aiemminkin kyselleet kansakunnan henkisen tilan perään. Esko Aho tilasi syksyllä 1993 professori Ilkka Niiniluodolta kansalaispuheenvuoron teemasta Suomen henkinen tila ja tulevaisuus. Sitä työtä pilkattiin. Elettiin historiamme pahimman talouslaman syvintä vaihetta. Suomi kävi kuilun partaalla.

Niiniluoto arvioi kansakunnan henkistä tilaa äskettäin peräten henkistä elvytystä ahneutta ja itseensä käpertymistä vastaan (HS 27.10.). Talouden taantuma kuten nyt tai lama kuten 20 vuotta sitten synnyttää vastenmielisen henkisen ilmapiiriin. Kriittisyys on ylitsevuotavaa. Käännytään sisäänpäin ja syytellään toisiamme.

Himasen väitteet perussuomalaisten vaikutuksesta yhteiskunnan ilmapiiriin menivät vikaan. Se arvio vaalituloksesta olisi saanut jäädä tekemättä.

Nyt eletään syvällisempää murrosta kuin pelkästään sitkeää talouden taantumaa. Kysymys ei ole suhdanneluontoisista muutoksista. Ilmasto lämpenee, vallan painopiste siirtyy lännestä itään, islamilainen maailma vahvistuu, ja EU on kriisissä.

Lähimpänä meitä on–työttömyyden kasvaessa, irtisanomisten aallokossa ja yritysten poismuuton keskellä–ankara leipäkysymys: millä politiikalla saadaan murroksen keskellä suomalaisille töitä.

Tutkijapari ei kyseenalaista yhteiskuntamme nykyistä päävirtausta kohti keskitettyä metropoli-Suomea, jossa pääkaupunkiseudun lisäksi vain 3–4 suurehkolla kaupunkialueella on kehitysmoottorin asema. Olisi mielenkiintoista nähdä hajautetun vaihtoehdon hahmottelua.

Suomen selviytymistien suuntaviitat tulevat geopoliittisesta, pohjoisesta asemastamme, rikkaista uusiutuvista luonnonvaroista, kaivannaisteollisuudesta, maakuntien voimavaroista, pohjoismaisista mahdollisuuksista ja arktisen alueen noususta sekä Venäjän naapuruudesta.

Himasen kirjan paras anti on hänen loppupäätelmissään. Hän katsoo, että valtion tehtävänä on taata ”eettisten oikeudenmukaisuuden, vapauden ja elämän arvojen toteutuminen”. Filosofi panee valtiolle ison vastuun nykymenon uudelleenarvioinnissa. Se on vaatimus suunnan muutoksesta.

Suurimpana haasteena Himanen näkee globaalisten finanssimarkkinoiden paineet. Poliitikot ovat alakynnessä. Tässä kysytään poliittista johtajuutta: jatkuuko nykykehitys vai lähdetäänkö ”ekologisesti kestävän kaikki mukaan ottavan hyvinvoinnin” tielle?

Himanen perää visionääristä poliittista johtajuutta. Filosofin kysymykset ovat ajankohtaisia nyt, kun maan hallitus valmistautuu ns. rakenneriiheensä.

Vaipuuko Suomi leikkausten ja verojen korotusten tiellä näivettymiskierteeseen vai saadaanko maa uuteen nousun? Himanen ei usko leikkausten siunauksellisuuteen, vaan kaipaa tulevaisuusinvestointeja ja kasvupolitiikkaa.

Into teilata Himasen kirja on ollut niin intohimoisen valtava, että kirjan viestit ovat jääneet ainakin toistaiseksi lähes kokonaan keskustelematta. Nyt on keskusteltava Suomen suunnasta.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja keskustan kansanedustaja Iisalmesta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Välttämättömyydestä tulee hyve

Puolueen etu ennen kaikkea

Kotimaista ruokaa pääsiäisen juhlapöytään

Hammaslääkärikoulutus muistuttaa yhteistyöstä

Mikä ei muutu

Kolmannen asteen ratkaisu

Automatkoista halutaan entistä turvallisempia

Kokemus korvaa määrän Savon EU-ehdokkaissa

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.