Härskiä rahastusta

Pikavippiyhtiöt nousivat tällä viikolla jälleen otsikoihin, kun Aamulehden selvityksen mukaan pikavippien markkinointi on edelleen hyvän tavan vastaista. Kuluttajaviraston mukaan yksi ongelma on, etteivät kaikki pikavippiyhtiöt toimita lainaehtoja sähköpostilla asiakkaille. Viraston mukaan sopimusehtoihin tutustumiseen pitää olla aikaa "tunteja eikä minuutteja".

Kuluttajavirasto on ollut pikavippiyhtiöiden kintereillä jo pitkään. Tuore lainmuutos muun muassa estää vippaamisen yöllä. Tätä kehotusta on yleisesti noudatettu, mutta markkinointitavoissa on edelleen sanomisen sijaa. Meno tuntuu olevan edelleen villiä.

Kuluttajavirasto tekisi viisaasti, jos se veisi ongelmayhtiöt markkinaoikeuteen. Kokonaisuuden kannalta olisi tärkeää laittaa häiriköt ojennukseen. Yksi tapa on uhkasakkojen määrääminen.

Taloudellinen taantuma on näkynyt pikavippiyhtiöiden toiminnassa liikevaihdon kasvuna. Tammi-maaliskuussa pikaluottoja otettiin yli 3 100 kappaletta päivässä. Tilastokeskuksen mukaan volyymi oli tuona ajanjaksona sekä euro- että kappalemäärältään suurin tähän asti tilastoiduista neljänneksistä.

Näyttää siltä, että osa pikavippiyhtiöistä harrastaa härskiä rahastusta. Kohteena ovat yleisimmin 18-29-vuotiaat nuoret aikuiset. Nuorilla on vaara joutua vakavaan velkakierteeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.