Hätääntynyt puolue on sotkeutunut valintoihinsa

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue–niin kuin SDP:n virallinen nimi kirjoitusvirheineen kuuluu–on tottunut valtaan ja sen mukana tulevaan vastuunkantoon. SDP:n valta oli vahvimmillaan 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin puolue yhtä vaalikautta lukuun ottamatta oli mukana hallituksissa ja pystyi hädän hetkellä luottamaan omista riveistään lähtöisin olevaan presidenttiin. Esimerkiksi vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen presidentti Mauno Koivisto esti porvarihallituksen muodostamisen.

2000-luvulla SDP:n ote vallasta on kirpoamassa. Matti Vanhasen toinen hallitus osoitti, että maa ei mene sekaisin, vaikka SDP on oppositiossa. Jyrki Kataisen viime vuonna koottuun hallitukseen SDP kelpasi, vaikka puolueen kannatus vaaleissa jäi sen historian alhaisimmaksi. Tarja Halosen toinen kausi presidenttinä päätti kolme vuosikymmentä kestäneen sosiaalidemokraattisten presidenttien ajan. Presidentinvaaleissa puolue ja sen ehdokas Paavo Lipponen epäonnistuivat pahasti.

Samalla kun vanhat valta-asemat ovat murentuneet, näyttää SDP:ltä kadonneen myös taito hallita ja politikoida. Puolue on tehnyt alokasmaisia virheitä henkilövalinnoissaan.

Epäonnistuneen Eero Heinäluoman jälkeen SDP:n puheenjohtajaksi valittu Jutta Urpilainen on kasvanut tehtävänsä mukana, mutta puoluesihteeriksi vajaat kaksi vuotta sitten suurella innostuksella valittu Mikael Jungner ei. Presidentinvaalikampanjan organisointi oli katastrofi. Ikääntynyt kenttäväki seisoi tumput suorina, kun Jungner puuhasteli internetissä ja lakkautti lehtiä.

Jungner teki oikean johtopäätöksen, kun hän tammikuussa kertoi jäävänsä suosiolla yhden kauden puoluesihteeriksi. Jungner on kuitenkin huono häviäjä. Viikko sitten hän SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa nimeltä mainiten haukkui yhtä arvostelijaansa, entistä kansanedustajaa Minna Lintosta, joka suuttuneena ilmoitti jättävänsä kaikki luottamustehtävänsä.

SDP on saanut katua myös Maria Guzenina-Richardsonin nostamista ministeriksi sosiaali- ja terveysministeriöön. Guzenina-Richardson on impulsiivisella ja vähemmän viisaalla johtamisellaan saanut aikaan poliittista hämmennystä ja säikyttänyt ministeriönsä virkamiehet. Myös ministerin substanssiosaamisessa on pahoja puutteita, mikä on ihmetyttänyt ulkopuolisia, kuten sosiaali- ja terveysjärjestöjen väkeä ja muita alan asiantuntijoita. Poliittiselle oppositiolle puutteet ovat tarjonneet helppoja osumia.

Perjantaina ilmestynyt Suomen Kuvalehti kertoi, että Guzenina-Richardson olisi kaikessa hiljaisuudessa siirretty syrjään puolueen kuntauudistusvastaavan tehtävistä. Tämä on kiistetty. Tosiasia kuitenkin on, että ministerin lausunnot ja avaukset uudistuksen etenemisestä ovat olleet kummallisia.

Puheenjohtaja Urpilainen tuskin saa toukokuun puoluekokouksessa Helsingissä vastaehdokasta, mutta uusi puoluesihteeri siellä pitäisi valita. Ehdokkaita on toistaiseksi vain yksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.