Hölmöläisten hiekkaa

Rinteeseen 1980-luvulla rakennetun talon asukkaat olivat ihmetelleet alakerran tunkkaista ilmaa jo vuosia.

He olivat hakeneet asiantuntijoiden apua. Kunnan terveystarkastaja oli käynyt paikalla ja kehottanut parantamaan ilmastointia. Kun siitä ei ollut apua, paikalle kutsuttiin kuntokartoittaja. Hän mittaili alakerran lattian päältä kosteuksia ja totesi, ettei syytä huoleen ole.

Huoli ei kuitenkaan hävinnyt. Perhe kutsui paikalle Hengitysliitto Helin tutkijan, joka otti näytteet lattian alta.

Laboratoriotutkimusten tulokset kertoivat vihdoin, että perheen huoli tunkkaisesta ilmasta ei ollut korvien välissä vaan lattian alla.

Näytteistä löytyi sädesientä ja Aspergillus versicolor -homesientä. Molemmat viittaavat rakenteiden pitkäaikaiseen kosteusvaurioon, voivat tuottaa toksiineja ja ovat terveydelle vaarallisia.

Vihdoin perheenjäsenten väsyneelle ja tukkoiselle ololle löytyi selitys.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan kosteusvaurioisissa rakennuksissa esiintyviä yleisimpiä oireita ovat muun mussa nuha, yskä, ihon ja silmien ärsytys, väsymys, kuumeilu, lihas- ja nivelkipu, muistihäiriöt ja keskittymisvaikeudet.

Perhe päätti remontoida talon, sillä kiinteistönvälittäjä arvioi, että tuossa kunnossa asunnosta voisi pyytää vain noin 70 000 euroa, vaikka kunnossa olevana hinta olisi lähes 200 000 euroa.

Edessä oli mittava remontti. Alakerran lattia avattiin, ja perustukset rikottiin. Betonin alta löytyi kosteaa hienojakoista hiekkaa, vaikka rakennusmääräysten mukaan siellä pitäisi olla karkeajakoista soraa.

Hiekkaa poistettiin 40 sentin syvyydeltä, tilalle tuotiin sepelisoraa, lattia valettiin ja alakerta tehtiin kokonaan uudelleen.

Talon ulkopuolelta maa avattiin, tilalle vaihdettiin uusi sepelisora, salaojitus uusittiin ja sokkeli suojattiin patolevyllä.

Sisällä talossa tavarat ja pinnat pyyhittiin pirtulla, sillä alkoholin pitäisi tappaa sädesieni. Tekstiilit pestiin useampaan kertaan. Tavaroita, joita ei voinut pestä, vietiin kaatopaikalle.

Tuttavieni tarina ei valitettavasti ole ainutlaatuinen. Riittämätön salaojitus ja vääränlainen maa-aines perustusten alla ovat yleisiä rakennusvirheitä.

Pientalon homeongelma voi olla perheelle myös taloudellinen katastrofi. Uusi asunto on usein ostettu velaksi täydellä hinnalla, ja edessä voi olla vuosien käräjöinti kaupan purkamisesta talon myyjän kanssa. Moni joutuu muuttamaan vuokralle, jos terveys ei kestä talossa asumista.

Asuntokauppoja tekevän onkin oltava tarkkana. Rakennus- ja kiinteistöalaan erikoistunut ympäristöfyysikko Pentti Kaasinen arvioi viime sunnuntain Helsingin Sanomissa, että asuntokauppojen yhteydessä tehtävät kuntokartoitukset eivät usein paljasta piileviä kosteusvaurioita, koska niissä ei avata rakenteita.

Hän kuitenkin muistutti, että pintapuolinenkin kuntokartoitus kertoo yleensä ilmeisimmistä riskeistä. Jos sellaisia on, ostajan kannattaa vaatia tarkempia selvityksiä, tarvittaessa jopa rakenteiden avaamista.

Myös julkisista rakennuksista löytyy jatkuvasti homevaurioita. Pahimmillaan samat ihmiset altistuvat homeille sekä kotona että työpaikalla, koulussa tai päiväkodissa.

Homevaurioiden aiheuttama lasku on raskas sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Uudemmistakin rakennuksista löydetään kosteusvaurioita, vaikka ainakin nykyisellä tietämyksellä pitäisi osata rakentaa taloja, joiden rakenteisiin kosteus ei pääse pesimään. Kyse on silloin välinpitämättömyydestä, huolimattomuudesta tai kiireestä.

Kun vahinko on tapahtunut, homeen poistaminen on vaikeaa. Monia julkisia rakennuksia onkin jouduttu remontoimaan useita kertoja. Tällainen toiminta muistuttaa lähinnä urbaania hölmöläistarinaa.

Kirjoittaja on yhteiskuntatoimituksen toimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vanhankissanpäivät

Pahat, rumat ja päästöttömät

Soten kaatuminen närästäisi Pohjois-Savossa

EU:n on muodostettava oma ääni maailmanpolitiikassa

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.