Haastaja vetäytyi, kun tuli aika kantaa vastuuta

Brexit-kampanjan keulahahmoihin kuulunut Boris Johnson yllätti britit torstaina ilmoittamalla, ettei hän lähde kilpailemaan konservatiivipuolueen puheenjohtajan paikasta. Päätös tarkoittaa samalla, ettei Johnsonista voi tulla Britannian seuraavaa pääministeriä loppukesällä tehtävänsä jättävän David Cameronin jälkeen.

Johnson on Lontoon entinen pormestari. Pääministeripovauksissa hän oli yksi vahvimmista ennakkosuosikeista.

Kovan linjan konservatiivina tunnettu Johnson otti brexit-kampanjan aikana kärjekkäästi kantaa Euroopan unionia vastaan. Hän vertasi EU:n integraatiopolitiikkaa muun muassa Napoleonin ja Hitlerin valtapyrkimyksiin.

Torstaina Boris Johnson totesi, ettei hän ole oikea henkilö puolueen johtoon ja pääministeriksi. Tuskinpa Johnson olisi voinut olla oikeammassa.

Brexit-kampanjan aikana hänellä oli rohkeutta yksipuolisiin väitteisiin, jotka innostivat ja harhauttivat äänestäjiä. Kansanäänestyksen jälkeen häneltä puuttui kuitenkin malli, jolla Britannia olisi viety EU-jäsenyyden jälkeiseen kauteen.

Tilanne on populistisista kampanjoista tuttu ja niille tyypillinen. Haastajan on helppo ärhennellä niin kauan, kun ei ole pelkoa, että sanoistaan joutuisi joskus todelliseen vastuuseen. Kun vastuun aika koittaa, haastajilla on taipumus vetäytyvät Johnsonin tavoin sivuun.

Kansalaisten kannattaa olla tarkkana. Populismista näyttää tulleen osa poliittista kulttuuria myös Suomessa. Silti julkisten puheiden takana on pystyttävä seisomaan - myös poliitikon, ja myös vaalien jälkeen.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.