Haasteita riittää

Pikaruokaketjut ovat haasteellisen tehtävän edessä. Ruuan raaka-aineen hinta on nousussa, ja samaan aikaan kuluttajat vaativat entistä terveellisempää syötävää. Etenkin viimeisin talouslama oli pikaruokaketjuille kovaa aikaa, mutta ne selvisivät siitä pääosin tyydyttävästi, jotkut jopa kiitettävästi (HS 10.3.).

Maailman kuuluisin pikaruokaketju, amerikkalainen McDonald's on tehnyt tappiota Suomessa lähes joka vuosi sen jälkeen kun yhtiö avasi ensimmäisen ravintolansa. Ketjua pidetään pystyssä pääkonttorista saatavilla pääomalainoilla.

Pikaruokaravintoloilla on yksi iso ongelma: kuluttajat odottavat, että ateriat niissä ovat halpoja. Tämä on Suomen tapaisessa maassa vaikea toteuttaa.

Jotta ketjut voisivat lisätä myyntiään, niiden on hiottava uutta taktiikkaa. Asiakasmäärää voidaan kasvattaa, jos yhtiöt pystyvät valmistamaan nykyistä enemmän hienostuneempia ja kevyempiä annoksia. Kuluttajalle on tarjottava nykyistä enemmän vaihtoehtoja. Myös laatuun pitää panostaa.

Suomalainen ravintolakulttuuriin on tullut 2000-luvulla lisää piristäviä ja kansainvälisiä tuulahduksia. Se on hieno asia. Pikaruokaravintolat joutuvat entistä ahtaammalle, jos ne eivät reagoi kuluttajan vaatimuksiin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.