Haave urheilun suurmaasta elää

Urheilun merkitys on ollut Suomessa tavallista suurempi, koska juuri siinä saavutettujen menestysten ja sankaritarinoiden avulla luotiin ja vahvistettiin kansallista yhteenkuuluvuutta autonomian ajan lopulla ja itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä. 1920- ja -30-luvuilla pieni Suomi oli urheilun suurvalta sekä kesällä että talvella, ja noiden kultaisten vuosikymmenien muistoilla ovat suomalaiset lämmitelleet meidän päiviimme saakka.

Suomen yleisurheilun viimeinen suuri vuosikymmen oli 1970-luku, jolloin Lasse Virenin, Juha Väätäisen ja Pekka Vasalan mainetekojen ansiosta nuoremmatkin sukupolvet saivat tuta, mitä oli olla suomalainen urheilun ystävä Paavo Nurmen loiston päivinä.

Monista suurkisoista ovat suomalaiset saaneet palata sen jälkeen kovin vähin mitalein ja mieli maassa. Viime kesän yleisurheilun MM-kisat Etelä-Korean Daegussa olivat pohjanoteeraus. Ei siis ihme, että pari kuukautta jatkuneen suruajan jälkeen urheilujärjestöt ovat taas ryhtyneet nousemaan kanveesista uutta toivoa puhkuen ja miettimään, millä keinoin menneet kunnian päivät saataisiin takaisin.

Urheilun järjestökenttää on yhdistetty ja tiivistetty jo tätä ennen tason nostamiseksi ja tehon lisäämiseksi. Nyt vireillä on taas uusi järjestöremontti, jota luonnehditaan jo "vuosisadan uudistukseksi", vaikka vuosisadasta on nähty vasta sen ensimmäinen vuosikymmen.

Kunnianhimoinen tavoite on niputtaa yhteen kolme keskeistä toimijaa Suomen liikunta ja urheilu SLU, Nuori Suomi sekä Suomen Kuntoliikuntaliitto. Toimistojen yhdistämisellä vapautettaisiin väkeä hallinnosta kenttätyöhön ja valmennukseen eri puolilla valtakuntaa.

Lähtökohdat ovat sinällään aivan oikeat. Niukat voimavarat on suunnattava siihen, mikä urheilussa on tärkeintä: lahjakkaitten huippu-urheilijoiden menestymiseen ja toisaalta myös koko kansan yleisen ruumiillisen kunnon kohentamiseen.

Tehostunut valmennus ei palauta kuitenkaan yksin Suomea urheilun suurmaaksi. Tarvitaan myös lahjakkaita lapsia ja nuoria, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa urheiluharrastukselleen. Keihäänheiton päävalmentaja Kari Ihalainen totesi äskettäin radiohaastattelussa, että menestyminen tämän päivän kilpakentillä edellyttää jo vähintään vuosikymmenen määrätietoista harjoittelua. Löytyykö meiltä enää riittävästi tällaisia vaativaan elämäntapaan sitoutuvia nuoria yksilöurheilijoita? Sopii epäillä. Joukkuelajit ovat monenkin mielestä huomattavasti hauskempia.

Kansanterveyden näkökulmasta olisi edullisinta saada mahdollisimman moni suomalainen huolehtimaan kunnostaan. Tuore tulosvertailu osoittaa suomalaisten olevan Pohjolan rapakuntoisinta kansaa. Väestön kuntopohja pettää tilastollisesti viimeistään 54 vuoden iässä eli useita vuosia aiemmin kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Kansallisen urheilumenestyksen suremisen sijasta suomalaisten pitäisi katsoa peiliin ja tehtävä johtopäätökset: ylös, ulos ja lenkille. Jos urheilijat eivät menesty, on sen jälkeen sentään jokaisen oma kunto kohdallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Läheltä ja vieläpä maukasta

Zelenskyn voitto avaa uusia näköaloja

On aika puhua kasvien geenieditoinnista

Euroopan unioni ei ole jäsenvaltioilleen tavaratalo

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Mätäkuun juttuja

Puheenjohtajan valinta ei yksin pelasta keskustaa

Rajat ovat ylittyneet

Vanha auto on tarkan talouden perusta

Perämeren lohia tappava outo tauti huolestuttaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.