Hallituksen suurin urakka voi niukin naukin toteutua

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen urakoima sote- ja maakuntalakien valtava paketti sai perjantaina eduskunnan perustuslakivaliokunnalta hyvin vaativan ja pitkähkön listan evästyksiä. Kaikkien ponsien ja muiden velvoitteiden käsittely saattaa viedä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa niin paljon aikaa, että istuvan eduskunnan kausi ennättää päättyä. Tähänastisiin sote-kokemuksiin viitaten onkin todennäköisempää, että sote- ja maakuntauudistus ei toteudu kuin että se toteutuu. Eduskunta jää vaalien takia istuntotauolle 15. maaliskuuta.

Perustuslakivaliokunta teki parikymmentä muutosesitystä kaikkiaan 16 eri pykälään. Osa muutoksista on teknisiä ja siten helpohkosti tehtävissä, mutta osa vaatii perusteellista pohdintaa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) luonnehti muutoksia valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi.

Pieni toivonkipinä siis kytee. Kyse on ennen muuta poliittisesta tahdosta. Ilman sitä paketti ei varmasti etene pikkuruisessa puolentoista viikon aikaraossa, joka valiokuntakäsittelylle eduskunnan istuntosuunnitelmassa jää. Ensikommenttien perusteella mitään jarrutusmeininkiä ei olisi luvassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi perjantaina valiokunnan käyvän perustuslakivaliokunnan mietinnön läpi, tiistaina valiokunta odottaa hallituksen vastinetta ja keskiviikkona valiokunta käy mietinnön sisältöä läpi asiantuntijoiden kanssa. Tiedossa on sekä aamukokouksia että iltakokouksia.

Eduskunnan lainsäädäntökykyä on kyseenalaistettu sote- ja maakuntauudistuksen kompastelun vuoksi. Jos hanke jää taas telineisiin, on hyvin epävarmaa, että se etenee yhtään paremmin tulevalla vaalikaudella, jolloin edessä on esimerkiksi suuri sosiaaliturvauudistus.

Perustuslakivaliokunnan linjaukset vähentänevät epäluuloja uudistusta kohtaan. Kenties merkittävin linjaus koskee maakunnan liikelaitosta. Sen on esimerkiksi pidettävä yllä sellaista palvelutuotannon tasoa ja valmiutta, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävä saatavuus on aina turvattu. Liikelaitoksen on kyettävä välittömästi puuttumaan korvaavan palvelutuotannon keinoin palvelujen saatavuutta vaarantaviin tilanteisiin. Lisäksi laissa on turvattava ehdotettua paremmin maakuntien rahoitus.

On mahdollista, että perustuslakivaliokunnan linjauksen jälkeen oppositiossa myönnetään, miten käsittelyssä oleva sote-uudistus parantaisi potilaiden asemaa nykytilanteeseen verrattuna, vaikka se ei täydellinen paketti olekaan. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalalla palvelujen ulkoistamisissa asiakkaita ovat kunnat, joilla on järjestämisvastuu tuottajavastuiden rinnalla. Nykyjärjestelmän ongelmista on paljon uutisoitu viime viikkoina. Sote-uudistuksessa järjestäjän ja tuottajat roolit irrotettaisiin toisistaan ja asiakkaalle tulisi vapaus valita palvelunsa tuottaja maakuntien määrittämissä rajoissa. Maakunnat olisivat kuntia vahvempia neuvotteluissa suuriksi kasvaneiden sote-tuottajien kanssa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vaalipölyä

Historiaan siirtyi hyvin värikäs eduskuntavaalikausi

Rumaa ja ei niin kaunista

Haavetta kryptasta ei ole vielä haudattu

Minna Canth ei taivu yksioikoisiin tulkintoihin

Keskustelu lihaverosta koulii varovaisuuteen

Kielettä mielettä

Kuopion katseenvangitsijat

Kansa ohjasi päättäjiä

Puijon kehittämiseen vihdoin askelmerkkejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.