Halolan kohdalla olisi laajemman pohdinnan paikka

Savo-Karjalan kansanedustajat ovat havahtuneet vaatimaan voimakkaasti, että Maaningalla sijaitsevan Luonnonvarakeskuksen (Luke) Halolan tutkimusnavetan kansainvälisesti korkeatasoinen nautakarjatutkimus säilytetään. He eivät usko, että Luken suunnitelma navetan ulkoistamisesta ja tutkimusresurssien suuntaamisesta tarkkarajaisesti nurmitutkimukseen olisi kestävä pitkällä aikavälillä. Löytyisikö luotettava kumppani? Jos kumppani ei toimisi tutkimusvaatimukset täyttävällä tavalla, mitä sitten tapahtuisi? Kysymykset ovat vailla vastausta.

Epäluuloihin on tietysti aina syytä, kun puhutaan poliittisesti latautuneista asioista. Nyt erityinen syy epäluuloon on Luken omassa ilmoituksessa, jonka mukaan Jokioisten tutkimusasemalle rakennetaan aivan uusi tutkimusnavetta. Sijainti Kanta-Hämeessä ei ole sille oikea. Nautakarjatalous on erityisen vahvaa keskisessä Suomessa ja Halolan kotipaikka Maaninka kuuluu Kuopioon, joka on Suomen suurin maitopitäjä. Halolan navetta maksoi kolme miljoonaa euroa kymmenen vuotta sitten. Se on saanut 2007 lähtien 5,8 miljoonaa euroa EU-tukia tutkimustoimintaansa.

Luken johdon kiemurtelu asiassa pakottaa kysymään, vaikuttaako uuden navettainvestoinnin sijantikysymyksessä eläinlääketieteellisen tiedekunnan läheisyys.

Kenties Halolan kohdalla onkin laajemman pohdinnan paikka. Ehkäpä jälleen on tullut aika keskustella eläinlääketieteellisen tiedekunnan sijoittamisesta Itä-Suomen yliopiston yhteyteen. Puhutaanhan yliopistojen rakenteellisista uudistustarpeista muutoinkin jatkuvasti. Keskisen Suomen vahva nautakarjatalous
on hyvä lähtökohta pohdinnalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Päivän päähän näkee hämärästi

Koulujen määrä tuskin puolittuu loputtomiin

Rahalla saa ja hevosella pääsee

KPY:n uudet linjaukset ovat välttämättömiä

Valmistajatkin odottavat maskisuositusta

Oletko sinä valmis toiseen aaltoon?

Etätöiden purkamisessa syytä varovaisuuteen

Pieni kirkas tippakin punnitaan tarkasti

Vihreät miehet apuun Valko-Venäjällä

Yliampuvat kaupunkivisiot vanhenivat käsiin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.