Hei, me suunnitellaan?

Sosialismin piti tuoda järjestys kapitalistiseen kaaokseen. Työläisten riisto lakkasi, kun tuotannonvälineet otettiin yhteiskunnan haltuun. Kun pääoma ei hallinnut, voitiin yhteistä hyvää yhteisillä päätöksillä jakaa sinne, missä sitä tarvittiin.

Tämä ei tietysti onnistunut ilman suunnittelua. Sosialistiset yhteiskunnat olivat suunnitelmatalouksia, joissa viisaat naiset ja miehet ministeriöissä ja keskusvirastoissa päättivät mitä tehdään. Kunnianhimoiset viisivuotissuunnitelmat määräsivät, miten paljon minkinlaista mutteria kussakin tehtaassa valmistetaan.

Mitään ei ollut liikaa, mistään ei ollut pulaa. Ihmiset ja luonto voivat hyvin.

Tänään me tiedämme, että tuo kaikki oli vain haavetta. Projekti ei onnistunut. Euroopassa sosialistinen järjestelmä on jo kuollut ja kuopattu. Kymmeniä vuosia kestäneen kokeilun jälkiä maksetaan vielä pitkään.

Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba ovat nimellisesti sosialistisia valtioita, vaikka alkuperäisistä ideoista on jäljellä oikeastaan vain yhden puolueen valta.

Sosialismi on jo historiaa, mutta usko suunnittelun kaikkivoipaisuuteen voi edelleen hyvin.

Siinä missä sosialistista suunnittelua siivitti usko Marxin ja kumppaneiden teorioihin, siintää suunnittelijoiden silmissä nyt puhtaampi luonto tai pelko, että ekologinen järjestys järkkyy, jos ilmaston lämpenemistä ei saada pysähtymään.

Tarkoitus oli hyvä ennen, aivan niin kuin nytkin. Hyvä aate, mutta jätkät pilasivat. Toivottavasti eivät pilaa tällä kertaa.

Sosialistisissa valtioissa puolue-eliitti käytti aatetta oman valtansa pönkittämiseen ja aineellisen hyvän saalistamiseen. Ilmaston ja muun luonnon nimissä tehdään tänäänkin politiikkaa, jonka perimmäiset pontimet löytyvät kokonaan muualta.

Eduskunta äänestää tiistaina maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisesta. Muutos veisi kunnilta oikeuden vapaasti sijoittaa yli 2 000 neliömetrin suuruisia erikoistavaraliikkeitä, kuten vaikkapa auto- tai huonekalukauppoja.

Tällaiset liikkeet pitäisi jatkossa sijoittaa pääsääntöisesti kaupunkien keskustoihin tai maakuntakaavassa osoitetuilla paikoille.

Maakuntakaavat valmistellaan maakuntien liitoissa ja mukana valmistelussa ovat myös liittojen isännät eli kunnat. Demokratia toimii, mutta vain valmistelussa. Lopullisesti maakuntakaavat hyväksytään ympäristöministeriössä.

Viime vuonna nähtiin, mitä ministeriössä voidaan tehdä maakunnan yksimieliselle tahdolle: se voidaan heittää roskakoriin, koska Helsingissä tiedetään paremmin.

Eteläsavolaiset eivät saakaan kehittää maakuntaansa niin kuin haluavat. Ympäristöministeriö pyyhki maakuntakaavasta kauppapaikkoja.

Suuria kauppoja ei ministeriön mielestä saa sijoittaa keskusten ulkopuolelle, koska muunmuassa lisäävät autoliikennettä ja ovat uhka ilmastolle. Toisena perusteluna on halu säilyttää kaupunkikeskustojen elinvoimaisuus.

Kuopio saa Ikeansa, joka sijoittuu vajaat kymmenen kilometriä keskustan ulkopuolelle. Kaikki Kuopion keskustan kauppiaat ovat varmoja, että Ikean tulo tuo asiakkaita myös keskustaan. Sama logiikka ei ympäristöministeriön mielestä olisi toiminut Pieksämäellä. Sinne ei saa rakentaa Ideaparkia.

On hönttiä ajatella, että auto- tai huonekaluliikkeiden asiakkaat olisivat liikkeellä jalkaisin tai julkisilla liikennevälineillä, sijaitsivatpa liikkeet kaupunkien keskustojen ulkopuolella tai torin ympärillä. Kuopion torin alla sijaitseva parkkipaikka on viikonloppuisin täynnä henkilöautoja. Mikkeliinkin rakennettiin samanlainen parkkihalli.

Näin ympäristöministeriössä kuitenkin ajatellaan.

Ehkä kaikki eivät kuitenkaan ajattele. Ilmaston varjolla tehdään raakaa aluepolitiikkaa. Kaupan suurinvestointeja ei haluta itäiseen tai pohjoiseen Suomeen. Pienessä maassa pääomat ovat rajallisia.

Oli onneton sattuma, että kiinteistöbisneksen hämärät liikemiehet sotkeentuivat vaalirahoitukseen.

Siitäkin tuli lyömäase kauppakeskuksia vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.