Helteiden mentyä on hyvä pohtia ilmastonmuutosta

Perjantai saattoi olla tämän kesän viimeinen todella lämmin päivä, sillä syksy painaa kovasti päälle. Sadekesän jälkeen oli hellekesä ja kato kumpanakin. Viikon kuluttua eletään jo syyskuuta ja siitähän on vain lyhyt matka talveen. Millainen talvi tulee? Onko luvassa ankaraa pakkasta, sataako lunta, vai onko nyt taas vetisen ja pimeän rönttätalven vuoro? Kuka tietää. Ilmastoasiantuntijoiden mukaan säiden ääri-ilmiöillä on joka tapauksessa yhteys ilmaston lämpenemiseen. Siksi syksyn pimeisiin iltoihin sopii paneutuminen ilmastonmuutoksen syihin ja sen etenemisen hidastamiseen omassa elämässä.

Luonnonvarakeskus (Luke) on laatinut Internet-sivustolleen tietopaketin ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista maatalouteen, puutarhatuotantoon, metsiin, kaloihin, riistaeläimiin, ruokaturvaan ja jopa porotalouteen. Omaa ilmastovaikutustaan pohtivalle sivustolla on runsaasti tietoa myös ruuantuotannon ja -kulutuksen ilmastovaikutuksista.

Ruuan osuus ilmastovaikutuksista on jokseenkin yhtä suuri kuin asumisen ja liikkumisen. Ruuankulutuksen ilmastovaikutuksia on mahdollista vähentää suosimalla mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittavia ruokia – ja vähentämällä ruokahävikki, joka on nyt noin 70 kiloa vuodessa per suomalainen.

Tosin ruokavalintojen tekeminen pelkästään ilmastonmuutosta ajatellen saattaisi kaventaa ruokavalion kasvispainotteiseksi. Kohtuullinen kotimaisen lihan syönti sopii kaikesta huolimatta myös ilmastofanaatikolle. Ilmasto-opas.fi-sivustolla nimittäin huomautetaan viisaasti, että tasapainoisessa maatalous­tuotannossa tarvitaan myös karjanlantaa sekä kasvipeitteisyyttä lisäävää nurmiviljelyä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Antelias budjettiehdotus muistaa maakuntiakin

Taidepetosjuttu ravistelee ortodoksikirkkoa

Anna kaekkes, vuan elä periks

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.