Hidasta menoa

Melkeinpä kaikesta mitä myynnistä löytyy, on tarjolla myös "nopea vaihtoehto". On pikapesua, pikahuoltoa ja pikavippiä. Pikatuotteet ovat vastaus kiireisen asiakaskunnan kysyntään. Meillä on loputon kiire, ja kaikki pitäisi saada tehtyä nopeasti.

Yllättävää kyllä, ei puuhailujemme loppusaldo kuitenkaan näytä olevan sen paremmin määrällisesti kuin laadullisestikaan suurempi kuin kiireettömämpien esi-isiemme. Nopea elämänrytmi sen sijaan rassaa meitä ja vaikuttaa huonontavasti elämän laatuun.

Lähes kaikkialle muualle, paitsi työelämään, on kiireen vastakohdaksi kuitenkin tarjolla slow eli kiireetön vaihtoehto.

Englanninkielestä lainattu hidasta, pitkällistä, aikaa vievää tai verkkaista merkitsevä sana on liitetty slow- eli hitaus -liikkeen piirissä hyvin moniin asioihin.

On olemassa hidasta ruokaa, -puutarhanhoitoa, -rahaa, -kaupunkielämää, -vanhemmuutta, -matkustamista, -taidetta, -pukeutumista ja varmaan vielä paljon muutakin hidasta.

Pikaiselle ravintolapalvelulle on pitkät historialliset juuret, josta todistavat venäläisperäistä bistro- nimeä kantavat ravintolat.

Kiirehtiminen ruokailujen kanssa alkoi siitä, kun venäläiset kasakat halusivat 1800-luvun alussa Pariisissa nopeasti haukattavaa ja hokivat bistro, bistro eli nopeasti, nopeasti.

Slow- eli hitausliikkeen historialliset juuret liittyvät myös ruokaan. Carlo Petrini -niminen italialainen herra kyllästyi vuonna 1986 Roomassa jatkuvasti lisääntyviin pikaruokapaikkoihin.

Vastaiskuna ylikansallisille pikaruokaketjuille hän perusti hitautta ja paikallista ruokakulttuuria kunnioittavan Slow food -liikkeen. Nykyisin siihen kuuluu jo yli 100 000 jäsentä 132 maasta. Ja kuten aiemmin jo mainitsin, on hidastelu levinnyt ruokailusta melkeinpä mihinkä vain ajateltavissa olevaan toimintaan.

Slow-liike ei ole mikään anarkistijärjestö, jonka tarkoituksena olisi hidastaa saatikka halvaannuttaa yhteiskunnan rattaita. Se vain haluaa saada ihmiset pysähtymään ja näkemään kauneutta ja arvoa elämän pienissä hetkissä ja nauttimaan lähellä olevista asioista, eikä säntäilemään kaiken uuden perässä.

Hyvä tulos voidaan saavuttaa loivemminkin liikkein, mikäli ne vain ovat oikeita eikä turhia.Savolainen kalakukko tai haudutettu ruispuuro ovat ehtaa slow foodia, eivät mitään kiireisen ruokaa.

Ajattelua mullistava slow -aate toteutui Suomessa perinneruoan lisäksi pienessä määrin jo 1960-luvulla. Jos en väärin muista, niin siltä vuosikymmeneltä ovat Spede-shown mainiot hidastelua enteilevät rautakauppasketsit.

Tuolloin maamme rautakauppoihin pesiytynyttä hitauden perinnettä on niissä vaalittu kiitettävällä pieteetillä ilman Petrinin oppeja jo ainakin yli sukupolven ajan.

Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon Joensuun piispa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.