Hienot kisat, huono tulos

Keski-Euroopan mäkiviikko oli todellista ulkourheilun juhlaa. Neljä kertaa täydet katsomot, noin 130 000 katsojaa paikan päällä ja sadat miljoonat tv-katsojat. Olosuhteet viimeisen päälle ja kilpailut jännitystä tihkuvat. Saksalaisten uudelleen tulemien ja Venäjän Dimitri Vasiljevin kaksi palkintopallisijaa ovat hunajaa mäkihypyn kansainväliselle julkisuudelle.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että 57. mäkiviikko oli loistava, ehkä kaikkien aikojen paras.

Turneen sensaatiomainen voittaja oli lopulta itävallan Wolgang Loitzl, mutta kaikkein suurin voittaja oli mäkihyppy.

Itselleni ja Norjan joukkueelle Oberstdorfista alkanut matka oli "nykyhistorian" raskain. Minulle vastuuvalmentajana mäkiviikko oli kahdestoista, ja kertaakaan aikaisemmin emme ole jääneet ilman yksittäisen kilpailun palkintopallisijaa.

Kuuden vuoden retki norjalaisten kanssa on ollut tähän asti enemmän tai vähemmän menestyslaulua. Kahdesti norjalainen on tässä projektissa voittanut mäkiviikon (Sigurd Pettersen 2003 ja Anders Jacobsen 2007). Muinakin vuosina olemme vähintäänkin olleet taistelemassa viikon mitalisijoista.

Nyt tunnelma oli ensi kertaa mollivoittoinen.

Mikä tässä nyt menee pieleen? Tuota kysymystä olen hieronut päässäni viimeisen puolentoista kuukauden aikana päivittäin ja viimeisen viikon lähes koko ajan - niin paljon, että metsä alkaa hämärtyä puilta.

Ensi kertaa urallani en löydä selkeitä vastauksia. Yläkerran mylly pyörii, ajatuksia on paljon, selityksiä vieläkin enemmän, mutta jotenkin kierroksista ei synny lopputuloksia.

Energiaa valuu paljon hukkaan, eikä se voi olla tuntumatta tai näkymättä. Etäisyyttä pitäisi ottaa, sillä nähdäkseen lähelle pitää välillä olla kauempana.

Oman olotilan puhdistaminen olisi tärkeää, sillä ympäristöä ei voi innostaa ja johtaa / valmentaa, jos itse on rikki. Mutta seuraava kisa painaa jo päälle, karavaani kulkee ja tuloksia pitäisi tehdä.

Projektihommissa sanotaan, että joka seitsemäs vuosi pitää vetäjää vaihtaa.

Valmentaminen on projektihomma, ulkomailla valmentaminen ehkä erityisesti. Tiesin tuon, mutta en uskonut sen koskevan meitä. Uskoin, että meidän purjeemme täyttyvät yhä innostuksesta, vaikka tekemisestä tuleekin arkipäivää.

Uskoin, että yhteisömme on niin hyvä ja toimintamme viitekehys niin erinomainen, etteivät normaalit lainalaisuudet koske meitä.

Ilmeisesti olin väärässä. Innostuksen laantuessa kontakti ympäristöön väljenee. Valmentamisen mahdollisuudet vähenevät. Ajan virrassa ei sanoja enää kuulla samalla motivaatiolla.

Asenteesta kaikki lähtee, erityisesti huipputuloksen tavoittelussa. Olen ollut huolestunut omasta innostuksestani.

Takaa-ajajana on helppo olla, mutta kun menestyksestä tulee näkkileipää, työn innostuksen löytyminen on vaikeampaa

Meidän projektissa kuuden vuoden menestys johtaa asennevammaan. Loistavasta menestyksestä tulee arkipäivää, jolloin kaikki muu on pettymystä.

Pienistä voitoista ei enää pääse rakentamaan mahdollisuuksien polkua.

Puroista ei pääse rakentamaan jokea.

Tällä kaudella olemme saavuttaneet kaksi mitalisijaa. Kuusi vuotta sitten se olisi ollut sensaatiomainen menestys, nyt katastrofi. Näin lyhyellä syklillä mennään, varsinkin huippu-urheilun julkisuus-show'ssa.

En vieläkään usko tuota projektihommien lainalaisuutta. Meidän ja minun sädekehä menestyksen tekijänä Norjassa on nyt kärsinyt, ja se tuntuu inhottavalta, mutta samalla vapauttavalta.

Motivaatio uudelleen tekemiseen on syntymässä ja syvempi kontakti urheilijoihin jälleen rakentumassa. Puolustusasemista olemme siirtyneet takaa-ajajiksi. Tilanne on taas haastava. Periksi ei anneta. Katsotaan, mihin se riittää.

Kirjoittaja on Norjan mäkijoukkueen päävalmentaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Oikeistopopulistit jäivät hajalleenEU-parlamentissa

Pakkokielet

Perheiden asemaa kannattaa vahvistaa

Uotisen kauden huipennus käynnistää kulttuurikesän

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.