Hiljaiset esineet

Iäkäs, palvelutalossa asuva rouva oli omatoimisesti pesemässä pyykkiä talon pyykkituvassa. Hän oli kuitenkin unohtanut silmälasinsa kotiin, ja joutui pyytämään paikalla ollutta työntekijää kääntämään koneen namiskaa oikean ohjelman kohdalle. Tämä tekikin niin. Toimenpide vei ehkä kolme sekuntia. No, sanotaan reilusti viisitoista.

Suuri oli rouvan hämmästys, kun hänen seuraavassa palvelulaskussaan oli mukana veloitus tästä tehdystä työstä.

Rouva saattoi vain todeta, että ensi kerralla kannattaa lähteä hakemaan silmälasit huoneesta, sen verran hintaa pyynnölle tuli.

Tämä tarina elävästä elämästä nousi mieleeni, kun luin Eeva Jokisen ja Juhana Venäläisen toimittamaa kirjaa Prekarisaatio ja affekti. Siitä kirjoitimme Savon Sanomissa 27.5. Kirja sisältää eri tutkijoiden näkökulmia nykyelämän epäjatkuvuuteen, epävarmuuteen ja siihen, miten ihmiset niiden kanssa pärjäävät.

Iiris Lehto kertoo omassa tutkimuksessaan itäsuomalaisesta työllisyysprojektista, jossa työllistetyt hoivasivat ikäihmisiä ja muita apua tarvitsevia omissa kodeissaan asuvia henkilöitä.

Lehto tarkkailee hoivatapahtumaa esineiden kautta. Hän sanoo, että esineet kuljettavat ja kantavat ihmisten huolia, pelkoja, haluja, pyrkimyksiä ja toiveita.

Kahvikuppi, pulla tai pölynimuri ovat keskeisiä kapineita hoivaamisen kanssakäymisessä, ja niihin liittyy myös erilaisia vallan ja sopimisen muotoja: kuka vieras saa koskea minun pölynimuriini, ja kenelle pöydässä tarjotaan kahvikuppi ensimmäisenä.

Esineet voivat myös rajoittaa tai mahdollistaa tapahtumia, kuten viraston lukittu ovi tai esine, jota sen tarvitsija ei enää jaksa nostaa. Käyttörajoitteisia esineitä oppineet sanovat ”hiljaisiksi”, kun ne eivät pääse toteuttamaan tarkoitustaan.

Työllistämishankkeessa törmättiin tähän silloin tällöin. Työntekijä ei esimerkiksi saanut käyttää asiakkaan rahaa kahvipaketin ostamiseen kaupasta tai kuljettaa tätä autolla.

Joskus asiakkaan pihassa saattoi seistä yhtä aikaa useankin eri auttajatahon menopelejä, joilla ei saanut liikkua, jos kyytiin pyrki väärä ihminen.

Rajoituksia voidaan pitää ihan järkevinä: jokainen ymmärtää, ettei toisen rahoja voi kuka tahansa vapaasti käsitellä, ja autossa kuljettaessa nousevat esille vakuutuskysymykset.

Käytännössä nämä tilanteet olivat tietysti ongelmallisia niin työntekijälle, joka olisi halunnut auttaa, kuin asiakkaallekin, joka olisi tarvinnut apua.

Jotkut työntekijät paneutuivat asiaan ja yrittivät keksiä ratkaisua, joka sopisi kaikille osapuolille.

Joku kehitti kahvipaketin ostoon järjestelmän, jossa asiakas antoi työntekijälle valtakirjan ostoksilla käyntiin.

Huimin ratkaisu liittyi kirveen käyttökieltoon.

Asiakas olisi tarvinnut polttopuita, mutta työntekijä ei saanut käyttää kirvestä asiakkaan luona. Puita hän oli hakannut koko ikänsä. Asiakas kuitenkin johdatteli työntekijän puuvajaansa, laittoi puun pölkylle, piteli kirvestä halon railossa ja pyysi työntekijää iskemään siihen lekalla.

Puut tulivat pilkottua, eikä sääntöjä rikottu.

Vuosien vieriessä itse kukin saa todennäköisesti kokea, että yhä useampi esine ympärillä muuttuu hiljaiseksi. Näkö heikkenee, voimat vähenevät väistämättä jossakin vaiheessa.

Voimme vain toivoa, että ympärillä on ihmisiä, jotka antavat tärkeille esineille taas ”äänen” – toivottavasti kohtuullista korvausta vastaan.

Kirjoittaja on Savon Sanomien yhteisötoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Vanhuspalveluissa on suo siellä ja vetelä täällä

Röyhkeä Trump haastaa johtamansa demokratian

Ystävänpäivän jälkeen

Potemisen kulissi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.