Huipputuloihin ja -verotukseen saatava tolkkua

Huolimatta talouden alavireestä suomalaisten johtajien palkkataso kestää kansainvälisessä vertailussa. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että samanaikaisesti kun palkansaajilta vaaditaan voimallista palkkamalttia, elinkeinoelämän yläkerroksissa ansiokehitys on pysynyt suotuisana.

Mutta tämä vain yksinkertaistettuna, ja totuudesta vain toinen puoli esitettynä.

Kun hahmotetaan kokonaisuutta, ei pidä unohtaa verotusjärjestelmää. Veroprogressio leikkaa tehokkaasti jo keskituloisten ansioita. Kauniilta vaikuttava brutto näyttää toisenlaisena käteen jäävänä nettona. Ja nettohan on se, joka palkkapäivänä lämmittää.

Poliitikot puhuvat painokkaasti ja konkreettisestikin, kuinka valtiotalouden velkaantumisen takia leikkauksia ei pidä tehdä. Sen sijaan keskustelu työnteon kannustavuudesta on jäänyt käsitteelliseksi. Yhtälö ei ole ylivoimainen. Työstä tulevilla verotuloilla rahoitetaan hyvinvointipalveluja. Mitä useampi tekee töitä, sitä useammalla on toimeentulo, joista lohkaistavilla veroilla kustannetaan yhteiskunnan toimintoja. Mitä harvemmat tekevät töitä, sitä harvemmille kustannuskuorma kaatuu, verotus kiristyy ja kustannettavista toiminnoista täytyy tinkiä.

Johtajien palkat ja muut palkkiot ovat yritysten hallitusten käsissä. Ne arvioivat, millaisilla kuluilla ne saavat lisäarvoa yrityksilleen.

Erityisesti tällaisina aikoina maltti on monellakin tavalla valttia. Kun työmarkkinapöydässä puhutaan kustannusten hillitsemisestä, sitä on perusteltua odottaa kaikilta osapuolilta.

Huipputulojen perustelu sillä, että suomalaiset parhaat johtajakyvyt karkaavat muutoin kansainvälisiin tehtäviin, on kestämätön. Kukaan ei ole korvaamaton.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Hyvä vihollinen

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.