Hurskasta kurjuutta

Kahdeksanvuotiaan tytön kidutusmurha on uutisena, tai ihan vain asianakin, aika paha käsiteltävä. Se on hankalaa aikuiselle, mutta taatusti vielä vaikeampaa nuorelle ihmiselle, saati lapselle. Tällaiset röyhkeät väkivaltarikokset kuohauttavat meissä niin monenlaisia tunteita yhtä aikaa, että kollektiivinen vastaanottokykymme joutuu koville.

On merkillepantavaa, kuinka tiedotusvälineissä asiasta keskustelevat ihmiset, ensimmäisten viikkojen aikana tapahtumaa analysoidessaan, pohjustivat kommenttinsa vahvasti irrottamalla itsensä tapahtumajärjestyksestä.

Ammattilaiset, kommentaattorit ja asiantuntijat, jopa toimittajat kokivat tarpeelliseksi alleviivata teon tavoittamattomuutta: kuinka ei ikinä tulisi mieleenkään tämmöistä, kuinka vaikea on käsittää, kuinka jotain tällaista ei omalle kohdalle koskaan.

Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää? Eikö ole aivan kirkas asia se, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kiduttaminen ja murhaaminen, ovat kaikki äärimmäisiä rikoksia, joissa ei ole mitään muuta kuin väärää?

Miksi ensimmäinen ja suurin tarve reagoida tällaisen edessä on hokea ja todistaa, tehdä selväksi, että minä itse en koskaan, en milloinkaan näin voisi toimia? Siis mediassa, ja asiantuntijana? Julkinen kommentointi kun pitäisi olla jotain muuta, jotain järjellistä, jota yhteisö muuten ei silloin pysty tuottamaan.

Vastaanottamisen rajallisuus on inhimillistä, tottakai. Mutta julkisena elementtinä se ohjaa yleisen ajatusilmapiirin pois siitä tosiasiasta, että näitä rikoksia tapahtuu.

Lastensuojelun ammattilaiset kertovat käsityskyvyn ylittävistä hirveyksistä miltei arkipäiväisinä kokemuksinaan. Useampikin asian päällä oleva psykologi ja sosiaalityöntekijä on ensipölyn laskeuduttua kertonut, kuinka tällainen ei ole ennennäkemätöntä. On tullut vastaan aiemminkin.

Tämä on se kaikkein tärkein asia kertoa meille kansalaisille niin, että se menee perille. Ei ole olemassa sitä loukkaamatonta ihmisyyttä, joka nykyisen individualismin aikana on asetettu kaikkein pyhimmäksi arvoksi.

Ihmisiä surmataan, kidutetaan, paloitellaan, sidotaan, pahoinpidellään, hyljätään, syrjitään ja jätetään yksin, milloin missäkin. Vasta kun tämä ymmärretään todeksi, aivan todella ymmärretään, eikä vain projisoida sitä en minä koskaan -asennetta, voidaan jollain tavalla väkivaltaan vaikuttaa. Ehkä.

Nyt yhteisesti toivotaan, että vanhat kunnon linnavempulat käyvät tätä infantiilin näköistä pullanaamaista murhaajaisää sellissä pahoinpitelemässä ja lopulta toivottavasti tappamassa.

Kun on leffoista nähty ja Vareksesta luettu, että niinhän ne siellä pytyssä tämmöisille tekevät. Että tekisivät nytkin sitten, mutta ei liian nopeasti, kyllä se sais kärsiä jonkun aikaa.

Näin varsinainen asia siirretään pois mielestä, eheydytään jatkamaan elämää. Palataan kulkemaan pornon ja väkivallan kyllästämään yhteiskuntaan ja katsotaan muualle, kun jalkakäytävällä joku pummi saa turpaansa.

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja Etelä-Savon esittävien alojen läänintaiteilija.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.