Hyvä laki muokkaa kestäviä asenteita

Lauri Tarasti on suomalaisen vaalirahoituslainsäädännön ja -käytäntöjen johtava asiantuntija. Ei siis ollut mikään yllätys, että juuri hänet nimitettiin vaali- ja puoluerahoitusta uudistaneen toimikunnan puheenjohtajaksi. Jo työnsä tehnyt toimikunta asetettiin sen jälkeen, kun vielä osin menossa olevaa vaalirahoitussotkua ryhdyttiin selvittämään yli kaksi vuotta sitten.

Tiistaina julkistettiin Tarastin kirjoittama vaalirahoitusopas, joka on tarkoitettu niin puolueille kuin vaaleissa ehdokkaaksi ryhtyville. Oppaassa kerrotaan, millaisia vaatimuksia uudistettu lainsäädäntö vaalirahoituksen avoimuudelle asettaa.

Tarasti arvioi oppaassa, että lainsäädäntöä politiikan rahoituksesta ei voida koskaan kirjoittaa niin yksiselitteisesti, ettei tilaa jäisi myös tulkinnoille. Tärkeintä on, että ehdokkaat ja puolueet ilmoittavat ulkopuolelta saamastaan rahoituksesta avoimesti

ja rehellisesti. Kyse on lopulta asenteista.

Tämä pätee itse asiassa kaikkeen lainsäädäntöön. Valvontaa ei koskaan voi rakentaa vedenpitäväksi. Lakeja rikotaan, eivätkä kaikki rikkojat koskaan jää kiinni. Kaiken lisäksi vaali- ja puoluerahoitusta koskevat kysymykset - niin kuin Tarastikin toteaa - ovat enimmäkseen poliittisia, eivätkä kuulu lainkäytön piiriin vaan politiikan areenoille.

Hyvät lait ovat kuitenkin sopusoinnussa sen kanssa, mitä yhteiskunnassa pidetään hyväksyttävänä. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että lain määräykset ja kestävä politiikan moraali eivät ole ristiriidassa keskenään.

Yhteiskunnassa vallalla olevat käsitykset muokkaavat lainsäädäntöä, mutta myös hyvin kirjoitetut lait muokkaavat asenteita. Hyvä esimerkki löytyy runsaan kahden vuoden takaa, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kertoi tietoisesti rikkoneensa laissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta, koska siitä ei ole säädetty rangaistusta.

Vaalirahoitussotkun hännissä riittää vielä setvimistä, myös juridisesti. Poliisi tutkii, ovatko muutamat kansanedustajat syyllistyneet lahjontarikoksiin. Tapauksista yksi on jo syyteharkinnassa.

Oikeudelliset prosessit vievät aikansa. Näyttää siltä, että poliisin esitutkinnat ja mahdolliset syyteharkinnat valmistuvat aikaisintaan ensi vuoden huhtikuussa järjestettävien eduskuntavaalien alla. Keskustan ryhmäjohtaja Kalli onkin esittänyt toivomuksen, että tutkintaa ja harkintaa kiirehdittäisiin luupin alla olevien poliitikkojen ja äänestäjien oikeusturvan vuoksi.

Kallin toivomusta ei voi hyväksyä. Niin kuin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on todennut, poliitikoille ei voi rakentaa ohituskaistoja oikeudellisissa prosesseissa. Yleinen periaate luonnollisesti on, että sen paremmin poliisi kuin syyttäjäkään eivät saa tarpeettomasti vitkutella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.