Hyvä paha nationalismi

Sauna ja salmiakki ovat suomalaista, ja näin ajatellessamme harjoitamme nationalismia. Samoin hakatessamme ulkomaalaista pesäpallomailalla vain hänen erilaisuutensa vuoksi. Mitä yhteistä, mitä eroa näillä on? Missä kulkee hyvän ja pahan nationalismin, kansallisuusaatteen, raja? Ja raja kaikissa merkityksissään juuri onkin avainkäsite.

Mikä oikein erottaa kansakuntia, latinaksi natio, ja mikä ihme on kansakunta? Epäluuloja erilaisuutta kohtaan on ollut aina, johan antiikin kreikkalaiset niputtivat muut ”barbaareiksi”. Venäjän kielen saksalaista tarkoittava sana tarkoittaa alun perin mykkää.

Eurooppalainen nationalismi nykymuodossaan on kuitenkin uudempi, 1800-luvun ilmiö. Yhtäällä se syntyi reaktiona Napoleonin valloituksiin, toisaalla protestina kansasta vieraantunutta yläluokkaa kohtaan. Sen synty liittyi laajojen kansankerrosten haluun saavuttaa tasa-arvoisempi asema.

Kansan vanhoille tavoille, uskomuksille ja taruille annettiin uudenlaista symboliarvoa. Kalevalamme on esimerkki tästä kulttuurinationalismista, jolla rakennettiin Ruotsista irrotetulle Suomelle identiteettiä, nykyään kai sanottaisiin imagoa, eurooppalaisena maana.

Kielestä tuli pelkän viestintäkeinon sijasta lähes mystinen asia, kansansielun ilmentymä. Kieli ja kuviteltu ”rotu” sekoitettiin. Esimerkiksi suomenkielisten väitettiin olevan ei-eurooppalaista mongoliväestöä. Virhe toistui pitkään eri maiden tietosanakirjoissa.

Nuorten on vaikea tajuta, miksi missikisat olivat Suomessa pitkään niin tärkeitä. Suomalaisblondien voitoillahan todisteltiin maailmalle, että emme ole alempiarvoisina pidettyjä aasialaisia. Saapa nähdä, alammeko Kiinan nyt vahvistuessa etsiä mahdollisimman itäisen oloisia neitokaisia edustamaan Suomea.

Koska kielen ajateltiin määrittävän kansakunnan rajat, harmiton kulttuuripuuhastelu muuttui poliittiseksi nationalismiksi. Vanhemmat valtiot, vieläpä Suomi (suuriruhtinaskunta 1809) ja Belgiakin (itsenäinen 1830) piirrettiin kartalle ruhtinaiden kongresseissa, kielirajoista piittaamatta. Niinpä Ruotsiin jäi suomenkielisiä ja Suomeen ruotsinkielisiä alueita. Sitä ei pidetty sen kummempana, eikä se hallitsijoita kiinnostanut.

Euroopan uudemmat rajat pyrittiin vetämään kielen mukaan ja vanhojakin siirtelemään. Tämä johti konflikteihin. Tavallinen rahvas ei aina piitannut kansakunnan kaltaisista abstraktioista, joista kaupunkilaiseliitit pyrkivät heidät vakuuttamaan.

Monin paikoin erikielistä väestöä asui sikin sokin toistensa lomassa. Historiasta poimittiin aina omaa puolta suosivat perustelut sille, miksi Elsass-Lothringen, Schleswig-Holstein, Ulster tai Itä-Karjala kuului meille eikä muille.

Koululaitoksella oli tärkeä rooli kansakuntien rakentamisessa, mutta joskus uusi kielellinen ja vanhempi uskonnollinen identiteetti vetivät eri suuntiin.

Suomen Raja-Karjalassa toimi sata vuotta sitten rinnan suomalaisia ja venäläisiä kouluja. Toisissa vakuutettiin lapsille, että he kielen perusteella olivat suomalaisia, toisissa taas uskonnon perusteella venäläisiä. Taistelun sieluista voitti Suomi, ja itsenäistymisen yhteydessä venäläiskoulut suljettiin.

Suomen ortodoksinen kirkkokin valitsi puolensa: se irtautui Venäjän kirkosta, otti suomen jumalanpalveluskieleksi ja omaksui läntisen kalenterin.

Nationalismin pimeä puoli huipentui natsien valloitussodissa ja rotuopeissa. Toisen maailmansodan jälkeen ainakin Länsi-Euroopassa ymmärrettiin, että paluuta räyhäävien kansallisvaltioiden aikaan ei ole. Euroopan yhdentyminen lähti halusta estää sota.

Tämä aloitettiin konkreettisesti yhdistämällä Ranskan ja Saksan hiili- ja terästeollisuudet yhden valvonnan alle. Näin kumpikaan ei voisi enää koskaan varustaa hyökkäysarmeijaa toisen voimatta sitä estää. Euroopan yhdistämisen tavoite ei alun perin ollutkaan rahanteko vaan tragediasta oppineiden naapurien järkiavioliitto.

Onko EU onnistunut? Kansalliskiihkoiset puolueet mellastavat Kreikassa ja Unkarissa. Oman kansallisen erinomaisuuden taakse naamioituvat helppoheikit ovat liikkeellä muuallakin,

Britannian itsenäisyyspuolue UKIP tuntee lähes rasistista halveksuntaa muuta Eurooppaa ja sen yhteisiä instituutioita kohtaan. Dramaattisten lehtiotsikoiden perusteella on helppoa ajatella kaiken työn valuneen hukkaan.

Itse asiassa EU on onnistunut hämmästyttävän hyvin. Parhaillaan keskustellaan Skotlannin, Katalonian ja Flanderin itsenäistymisestä. Keskustelua käydään demokraattisesti ja pääosin sivistyneesti, kuin kyseessä olisi harmiton kuntajaon muutos. Jos eläisimme synkällä 1900-luvulla, Eurooppa valmistautuisi sotaan paljon vähemmästäkin.

Passien ja tullien kadottua raja ei enää tarkoita sitä mitä ennen. Suuri osa lainsäädäntöä on joka tapauksessa Euroopan yhteistä, itsenäistyminen tai jakautuminen ei tätä muuttaisi. Joutuvathan jopa EU:n ulkopuoliset maat kuten Norja ja Sveitsi – kauppaa käydäkseen – noudattamaan samoja sääntöjä.

Eurooppa on oikeasti muuttunut. Harva varmaan menettäisi yöuniaan, jos vaikkapa Ahvenanmaa itsenäistyisi, kunhan siitä ei tulisi epälojaalia veroparatiisia eikä itsenäistyminen osuisi aivan Suomi–Ruotsi-jääkiekko-ottelun aikaan.

Hyvän ja pahan nationalismin raja on aina liukuva. Meidän on oltava joka hetki valppaina. Siniristin heiluttaminen jääkiekkokatsomossa on harmitonta, mutta sen ompeleminen nahkatakin hihaan voi jo olla jotain muuta. Ainakin jos tarkoitus on uhata ja uhota.

Kuten nationalismin viimeksi noustessa, koululaitoksella on tärkeä asema. Opettajien on jaksettava jankuttaa Euroopan ikävästä ja verisestä historiasta, jottemme toistaisi sitä – unohtamatta Euroopan suuruutta ja kauneutta, sen taiteilijoita ja ajattelijoita, heidän panostaan rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta.

Mutta kauan eläkööt sauna ja salmiakki – ne pienet, harmittomat erot, jotka juuri sopivasti erottavat meidät naapureistamme – silti lyömättä kiilaa kansojen väliin.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.