Hyvästit Waltterin haamulle

Walter Ahlströmin patsaan kasvojen ilme tuntuu muuttuvan päivä päivältä surullisemmaksi.

Paperiteollisuuden Varkauteen 1920-luvulla tuonut teollisuusmies katselee kaupungin elämää Waltterin puistossa. Kivisen hahmon takana kohoavat Stora Enson piiput.

Varkauden teollisuuden kulta-aikoina Ahlströmin paperi- ja vaneritehtailla, sahalla, konepajalla ja ties missä muualla oli töissä pari tuhatta ihmistä.

Imperiumista ei ole juuri muuta jäljellä kuin Ahlströmin mukaan nimetty katu.

Merkittävä aika on päättymässä Varkaudessa. Paperikone 4. työntää pian sisuksistaan viimeisen sanomalehtipaperirullan. Paperikone 2:lla ei ole tehty painopaperia sitten viime kevään.

Sanomalehtipaperin valmistus loppuu ja 175 ihmistä saa tehtaalta lähtöpassit. Se ei ole uutta.

Paperikone 1:n sulkeminen vuonna 2006 vei tehtaalta 151 työpaikkaa. Kun kartonkikone pantiin pari vuotta myöhemmin kiinni ja kustannustehokkuutta parannettiin erityisellä ohjelmalla, tehtaalta sai taas lähteä 136 työntekijää.

Kunnossapitoyhtiö Efora kampasi puolestaan viime vuonna 200 työntekijää pois tehtaan kirjoista.

Varkauteen jää tämän syksyn jälkeen vain yksi paperikone ja sen ympärille noin 300 storaensolaista.

Kun Enso Gutzeit ja Stora yhdistyivät vuonna 1998, Varkauden tehtaalla ja sahalla oli vielä lähes 1 400 työpaikkaa. Se oli yli tuhat enemmän, mitä tämän syksyn jälkeen jää.

Toimintaansa Varkaudessa jatkavat hienopaperikone 3, sellutehdas sekä saha.

Skeptikoiden mielestä hienopaperikone 3:en ja sellutehtaan tekohengitys jatkuu täsmälleen siihen asti, kun biodieseltehdas päätetään perustaa muualle kuin Varkauteen.

Varkaudessa jo olevasta koelaitoksesta huolimatta toiveisiin saada pysyvä biodieselin tuotantolaitos tehtaan kylkeen ei kannattaisi ladata valtavia odotuksia.

Toiveikkaimmat tosin vielä uskovat, että tyhjenevälle tehtaalle löytyy uutta toimintaa ja luurangoksi kaluttu Stora Ensokin saa siinä sivussa jatkaa. Niin minäkin toivon.

Walter Ahlströmin visiot toteutuivat, mutta aika ajoi tylysti niiden ohi.

On jo aika ravistaa Waltterin haamu harteilta ja myöntää totuus: Varkaus ei ole enää suurteollisuuskaupunki ja tuskin enää sellaiseksi nousee.

Onneksi kaupungista löytyy vielä niitä, jotka uskovat tulevaisuuteen ilman painopaperia.

Esimerkiksi sammenkasvattaja ja pian myös kaviaaritehtailija Kaj Arvonen kumppaneineen on melkoinen pellepeloton, eikä häntä kehnommaksi jää akkutehtaan, European Batteries Oy:n yrittäjät.

Uskoa Varkauteen valaa suunnitteilla oleva, metsäbioenergian tutkimus- ja innovaatiokeskuksen toimipiste, mutta myös monet uudet pikkuyritykset, vaikkapa tehdasmiljöötä hyödyntävä ravintola ja Ahlströminkadulle nousseet, trendikästä luomuaatetta liputtavat liikkeet.

Tulevaisuustalkoissa ei sovi unohtaa Keski-Savon uusyrityskeskus Wäläkkyä. Sen asiakkaat perustivat viime vuonna ennätysmäärän, liki 160 työpaikkaa Varkauden seudulle.

Taidan seuraavan kerran pysähtyä ohikulkumatkallani Ahlströmin patsaan eteen. Taputan kivi-Walteria olalle ja kuiskaan: Usko vaan, kyllä Varkaus tästä vielä selviää.

Jos Waltterin suupielessä ei silloin karehdi toiveikas hymynväre, en usko enää mihinkään.

Kirjoittaja on Keski-Savon Varkauden toimituksen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.