Hyvästit piällysmiehille

Suuren kirjoituspöydän laatikot imaisevat sisäänsä unohtumaan yhtä ja toista, enimmäkseen tarpeetonta tavaraa. Tuoreimmassa siivouspuuskassa käsiin osui muutamia mielenkiintoisia lehdykäisiä 1980-luvun lopulta, muun muassa pari Kuopion Nuorkauppakamarin julkaisua nimeltä Savo 2000. Ne olivat vuosilta 1988 ja 1989, ei kovin kaukaa, mutta kuin täysin toisesta maailmasta.

Vuoden 1989 numeron pääkirjoituksessa lehden päätoimittaja, pohjoissavolaisia eduskunnassakin sittemmin edustanut Erkki Moisander (kok.) pohtii Savon maakunnan ja savolaisten profiilia ja kysyy, onko nykytodellisuuden ja tavoitetilan välillä liian suuri kuilu.

"Jonkin verran Suomea kiertäneenä ja suomalaisia tavanneena uskallan väittää meidän olevan kaikkitietäviä, itsekeskeisiä ja hieman saamattomia jahkailijoita. Pidämme itseämme mukavina ja huumorintajuisina. Edellytämme tänne muuttavilta joitakin siteitä ja kontakteja savolaisiin. Ellei näin ole, epäilemme heidän sopeutumistaan Savoon."

Ja edelleen. "Luomme maakunnastamme positiivista kuvaa, mutta lähinnä vain mukavana loma-alueena. Ei niinkään koulutuksen, palveluelinkeinojen, modernin teknologian ja kansainvälistyvien yritysten maakuntana, jossa työnteko ja vapaa-aika, asuminen ja harrastusmahdollisuudet tarjoavat yhden Suomen parhaimmista tilaisuuksista elämisen laatua arvostaville. Olisiko nyt sopiva aika ryhtyä koko maakunnan voimin rakentamaan uutta, modernia imagoa Savosta ja savolaisuudesta?"

Näin Moisander juuri suuren laman alla, jolloin kaupungin yritysrakenne oli aivan toinen kuin tänä päivänä. Esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä teollisuuden työpaikoista suurin viipale eli kolmannes oli vaatetus- ja tekstiiliteollisuudella. Kuka muistaa vielä Piretta-Pta:n? 1990-luvulle sijoittuu myös Kuopio vaatekaupunki -projekti, jolla kaupungista pyrittiin paikallisten yrittäjien voimin luomaan Suomen Pariisia. Aasia vei voiton jo ajat sitten.

Lehtien selailu antaa perspektiiviä siihen, miten valtavan käännöksen Kuopio-laiva on tehnyt ja lopulta suhteellisen nopeasti. Kuopion elinkeinorakenne on kokenut varsinaisen räjähdyksen. Epäilemättä sytytyslanka on ollut Savilahden rannalla, kenen kädessä, sillä ei ole väliä.

Taloustutkimus julkisti viime viikolla kaupunkien tuoreen imagotutkimuksen. Kuopio selvisi siinä mainiosti kärjen tuntumaan. Onnekkaasti on käynyt niin, että elinkeinotoiminnan kehittämisessä savolaisesta jahkailusta on päästy eroon ja kaupungissa tapahtuu rivakastikin, kun on tarpeen.

Kuopio on juuri nyt sitä, mitä se 1980-luvun lopulla ei vielä juurikaan ollut: koulutuksen, palveluelinkeinojen, modernin teknologian ja kansainvälistyvien yritysten tyyssija.

Moisanderin mielestä savolaisuudesta tulevat ensimmäisinä mieleen kalakukko ja piällysmiesmentaliteetti. Hyvin tehty kalakukko on herkullista, mutta sillä ei lennetä pitkälle ja piällysmiesmentaliteetille nykyisessä kilpailussa ainoastaan nauretaan eikä enää edes hyväntahtoisesti.

Savon loma-alueimagokin alkaa olla kohdallaan. Maakunnan vapaa-ajan kohteet, Tahko etunenässä, ovat kehittyneet vauhdilla ja ne noteerataan valtakunnallisestikin. Pekka Sivonen on mittavilla ostoillaan näyttänyt vasta kyntensä. Mitä hän saa niillä aikaan, sen aika näyttää.

Savon pääkaupungin imago on yhä modernimpi. Sen kruunaa viime vuonna kaupunkiin muuttanut kansainvälinen suuryritys, Honeywell. Se tutkii tarkasti, mihin se sijoittuu.

Huomiota ansaitsee myös se, että maakunta-ajattelusta on päästy laajemmalle, itäsuomalaisuuteen. Meillä on Itä-Suomen lääni ja Itä-Suomen yliopisto. Läänin tulevaisuudesta ei ole tietoa, mutta yliopisto menestyy.

Vaikka vaaran merkkejäkin on ilmassa, Kuopiolle ja Savolle on käynyt kohtuullisen hyvin. Kuilu on ylitetty.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vanhankissanpäivät

Pahat, rumat ja päästöttömät

Soten kaatuminen närästäisi Pohjois-Savossa

EU:n on muodostettava oma ääni maailmanpolitiikassa

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.