Hyväuskoiset rahoittavat huumekauppaakin

Rahaton 23-vuotias mies, vankikarkuri, hankki muutamassa kuukaudessa merkittävän määrän käteistä rahaa ja kodin elektroniikkaa huijaamalla ihmisiä kahdella eri nettikauppapaikalla (Savon Sanomat 9.2.).

Esitutkinnan mukaan mies kaupitteli tietokoneita ja puhelimia, joita ei ollut olemassakaan. Ostajat lähettivät rahaa, mutta tuotteita ei tietenkään koskaan näkynyt, kun niitä ei ollut koskaan ollutkaan. Lisäksi mies osti itse netistä tablettitietokoneen, pelikonsolin ja älypuhelimen – maksamatta niistä yhtään mitään, mitä on pidettävä käsittämättömänä.

Miehen nettipetokset ovat onnistuneet uskomattoman helposti, sillä poliisin esitutkinnan mukaan mies saattoi käynnistää varastamiensa varojen turvin paikallisesti merkittävän huumekaupan. Mies välitti muun muassa amfetamiinia, kannabista ja huumaavia lääketabletteja.

Huijari ei ole ainoa laatuaan, sillä hänen tapauksensa tutkinta on osa suurta huumerikosvyyhtiä, jossa on 19 syytettyä. He vastaavat kaikkiaan 50 syytteeseen.

Internetiin on syytä suhtautua tolkullisesti. Siellä on paljon hyviä paikkoja myös yksityisille ihmisille käydä kauppaa keskenään, kunhan muistaa, että yhdestä säännöstä ei sovi koskaan tinkiä: tavaraa ei kannata luovuttaa ennen kuin raha on kädessä tai tilillä. Esimerkiksi mihinkään ostajan lähettämiin kopioihin tilisiirroista ei pidä uskoa, niitä kun on hyvin helppo väärentää.

Toisaalta myöskään ostajan ei kannata maksaa ennen kuin saattaa jollakin tavalla varmistua, että tavara on olemassa ja taatusti tulossa. Esimerkiksi pakettilähetys pitää voida avata ennen maksamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Energiamarkkinoilla on taas nähtävissä vaaran merkkejä

Johtajapulmasta tulee pitkään imagotappiota

Suomen monitieteisin yliopisto

Malttia pöyristymisiin

Rasismia eivoi voittaa valehtelulla

Kuopion täytyy tarkastella menojakin kriittisesti

Pääministerit ja Itämeri

Kiitos talvi! – Ensin pieni flikflak-sarja, sitten ohjelmassa rintarauhasten sulatus

Postin kannattavuusei parane lakkoilulla

Joulujuhla ja kevätjuhla kuuluvat kouluun

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.