Hyv’ on olla, kun on nolla

Sosiaalidemokraattinen aate ei ole ollut Pohjois-Savossa koskaan niin vahva kuin Etelä-Savossa tai Pohjois-Karjalassa. Nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa tehtiin kuitenkin pohjanoteeraus, kun yksikään SDP:n pohjoissavolainen ehdokas ei saanut kansalta valtakirjaa alkaneelle nelivuotiskaudelle. Näin surkeasti ei pohjoissavolaisille ole käynyt koskaan ennen itsenäisessä Suomessa.

Pekka Puupää -elokuvien Pätkän kerrotaan sanoneen masennuksen hetkinä, että ”hyv’ on olla, kun on nolla”. Luulenpa, että harva pohjoissavolainen demari osasi kuitenkaan ennen vaali-iltaa epäillä, että nyt vietiin viimeisiä. Vaikka SDP on ollut perinteisesti vahva Pohjois-Karjalassa, niin väkiluvultaan suurempana Pohjois-Savon olisi pitänyt toki ottaa uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä ainakin toinen kahdesta saavutetusta paikasta.

Miksi demareille kävi näin köpelösti Pohjois-Savossa?

Keskeisiä syitä oli vaalipiiriuudistus, jossa Kataisen/Stubbin hallituksen puolueet niputtivat yhteen pohjoissavolaiset ja -karjalaiset sekä toisaalta myös eteläsavolaiset, eteläkarjalaiset ja kymenlaaksolaiset. Pohjois-Savon demareitten lisäksi pakkonaittamisesta kärsivät eteläsavolaiset toverit. Hekin saivat tyytyä vain yhteen edustajaan aiemman kahden sijasta.

Demarit olisivat voineet halutessaan estää vihreiden ja kokoomuksen ajaman vaalipiiriuudistuksen. Savonlinnalainen Jouni Backman olisi voinut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana panna kovan kovaa vastaan ja sanoa hallituskumppaneille, että ei käy! Nähtiinhän puolueen monissa muissa kysymyksissä asettelevan omia ehtojaan yhteisille ratkaisuille.

Toinen keskeinen syy on sitten siinä, etteivät kuopiolaiset demarit ole kyenneet enää vuosiin nimeämään ehdokkaita, joilla olisi ollut takanaan puolueväen laaja tuki. Mallia olisi pitänyt ottaa kristillisdemokraateista, sillä he jos ketkä osaavat keskittämisen jalon taidon. Sari Essayahin menestys kertoo, että Daavidin on mahdollista voittaa hyvin yksinkertaisella tempulla Goljat myös tässä armon ajassa.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja seuraavat neljä vuotta ei yksikään pohjoissavolainen demari ole puhumassa eduskunnassa tai lobbaamassa valtion keskushallinnossa maakunnan puolesta. Hyviä lobbareita tarvitaan, olipa puolue hallituksessa tai oppositiossa.

Pohjalla olossa on se hyvä puoli, että sieltä on suunta vain ylöspäin. Jos Kuopion ja Varkauden seutujen demarit haluavat palata kansanedustajakantaan vuonna 2019, on valmistelut aloitettava välittömästi.

Pari kertaa aiemmin on demareitten paikka ollut Pohjois-Savossa hilkulla, yhden varassa.

Itsenäisyyden aamunkoissa ja kansalaissodan jälkimainingeissa vanha työväenpuolue jakaantui maltillisiin ja vallankumouksellisiin, ja pohjoissavolaiset olivat näitä jälkimmäisiä; puhuttiinhan Kuopiosta tuohon aikaan suorastaan Suomen Moskovana. Niinpä vuoden 1922 vaaleissa sosialistit saivat maakunnasta viisi paikkaa demareitten yhtä vastaan.

Toisen kerran SDP jäi yhteen edustajaan vuoden 1962 vaaleissa, jotka käytiin noottikriisin ja demareille tuhoisan Honka-liiton kaatumisen jälkimainingeissa. Valituksi tuli vain kuopiolainen Edit Terästö.

Eniten Pohjois-Savon demareita oli eduskunnassa 1930-luvulla ja seuraavina sotavuosina, kun sosialismi ja kommunismi olivat kiellettyjä. Normaalimäärä oli viisi kansanedustajaa. Vuosien 1939–1944 ”pitkässä parlamentissa” heitä oli jopa kuusi.

Sotien jälkeen edustajia on ollut pääsääntöisesti aina kaksi. Vuoden 1962 vaalien ohella on nähty vain toinen poikkeus, kun vuonna 1995 menestyttiin niin hyvin, että tuli kolme paikkaa. Kari Rajamäen ja Marja-Liisa Tykkyläisen lisäksi valtakirjan sai Jorma Kukkonen, kun kansa oli kyllästynyt Ahon-Viinasen ajan vyönkiristyksiin.

Kirjoittaja on Savon Sanomien eläkkeellä oleva artikkelitoimittaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Epäselvyyttä saamelaisten oikeuksista

Valkoista savua odotellessa

Taksiala hakeutuu uuteen tasapainoon

Salakalastukselle tulee lopultakin kunnon pelote

Naisten asialla

Pieni, outo ja vaikea - mutta rakas

Trump heitti taas bensaa Lähi-idän kytevään paloon

Maatalouden hätä ei ole vielä täysin valjennut poliitikoille

Luotettavien onnellisten maa

Sankarin viitta sylissä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.