Ikävä vanhoja ateisteja

Taisteleva ateismi on nykymuodossaan uudehko ideologia. Useat tutkijat ajoittavat sen alkulaukaukset Ranskan vallankumoukseen 1789.

Ranskan katolinen kirkko sai kyytiä osittain omasta syystään. Sen johto oli liittoutunut korruptoituneen ja kansalaisten köyhyydestä viis veisaavan kuninkaan kanssa tavalla, joka teki siitä epäilyttävän ihmisten silmissä. Kirkko näytti unohtaneen alkuperäisen aatteensa.

Kovin ylevää ei ollut ateismista oikeutta etsineiden vallankumouksellistenkaan meno. Valtaan päästyään he teloittivat poliittisia vastustajiaan ilman oikeudenkäyntejä, surmasivat kokonaisia kyliä ja muuttivat kristillisperäiset etunimensä Lapioiksi ja Vasaroiksi.

1900-luvulla taisteleva ateismi pääsi voitolle sosialistisissa valtioissa. Vuosisadan puolessa välissä joka kolmas maailman ihminen asui maassa, jonka virallinen ideologia oli valtioateismi.

Epäuskon kulta-aika ajoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Silloin vaikuttivat sen parhaimmat oppi-isät, kuten Arthur Schopenhauer, Ludwig Feuerbach ja Friedrich Nietzsche. Heidän ankaraa ajatteluaan jatkoivat myöhemmin ranskalaiset Jean-Paul Sartre ja Albert Camus.

Näiden herrojen tekstejä on innostavaa lukea, vaikka ei kaikesta samaa mieltä olisikaan. Nykyajan taisteleviin ateisteihin verrattuna heillä on kaksi etua.

Ensiksi he tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat. Siksi nykykristittyjen kannattaa heitä kuunnella. Se auttaa leikkaamaan läskiä, siis välttämään kelvottomia argumentteja, elämään hurskaammin ja perustelemaan uskoaan paremmin.

Toiseksi vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta.

Moraaliselta katsannoltaan he olivat lähinnä antihumanisteja. He ymmärsivät, että jos maailman olemassaolo on sattuma, silloin näyttää epäjohdonmukaiselta puhua elämän tarkoituksen, kaikille yhteisen moraalilain tai ehdottoman ihmisarvon kaltaisista asioista.

Jopa Nietzche ymmärsi oikein, että hänen ”orjamoraaliksi” pilkkaamansa kristinusko korostaa lähimmäisen rakkautta, puhuu hyveistä ja asettaa rajoja omien viettien toteuttamiselle.

Oman aikansa vapaa-ajattelijoita hän pilkkasi ”tyhjänpäiväisiksi ilveilijöiksi”, jotka haluavat parantaa maailman ja tehdä siitä itsensä kaltaisen. ”Minä taas olen ensimmäinen moraalittomuuden kannattaja”, Nietzsche jyrisi Ecce Homo -teoksessaan. Luulen, että usein ihminen etsii epäuskosta juuri moraalista autonomiaa.

Toisin on äänekkäimpien uusateistien laita. Monet heistä eivät näytä tuntevan kristinuskoa. Siitä piirretään itse keksitty pilakuva, joka sitten poltetaan voitonriemuisesti. Näistä lähtökohdista ei voi syntyä mitään aitoa kohtaamista eikä vakavasti otettavaa totuuden etsimistä.

Useimmat eivät myöskään vie ateismiaan loppuun saakka vaan rakentavat tiedeuskovaisuudesta, kristillisperäisestä etiikasta ja länsimaisista ihmisoikeuksista vakaumuksen, joka vaikuttaa sisäisesti jännitteiseltä.

Vanhoja kunnon ateisteja tuli ikävä viimeksi lukiessani pyhänä Eroa kirkosta -palvelun tiedotetta. En löytänyt intohimoista totuuden etsimistä. Heijastiko se vain kätkettyä ylpeyttä siitä, että verkkopalvelu on aiheuttanut kirkolle puolen miljardin menetykset?

En osaa kiistää näitä summia enkä riistää sitä iloa, jota näiden tappioiden tuottaminen on tekijöilleen synnyttänyt. Kirkko jatkaa ihmisten auttamista ja ilosanoman kuuluttamista omista lähtökohdistaan, ei keskittymällä toimimaan jonkin kuvitellun vastapuolen ehdoilla ja tätä vahingoittaen. Asioita pohtiville kolme täsmennystä.

Palvelun tarjoajat ilmoittavat vastustavansa valtionkirkkoa. Sellainen on mielikuvitusolento. Suomessa ei ole valtionkirkkoa. En tunne ketään sellaisesta haaveilevaa. Valtionkirkko tarkoittaa järjestelmää, jossa kirkko on valtion hallinnon osa, hieman samaan tapaan kuin puolustusvoimat.

Tällainen järjestelmä on yhä voimassa pääosin Tanskassa ja Norjassa. Suomesta se lakkasi vuonna 1870 luterilaisen kirkon ja hallitsijan eli Venäjän tsaarin tahdosta. Molemmille oli kiusallista, että luterilaisen kirkon asioista päätti ortodoksinen tsaari.

Siksi perustettiin kirkolliskokous, jossa kirkko sai päättää itse omista asioistaan. Kirkon autonomia on tärkeää sekä kirkon vapauden että valtion puolueettomuuden kannalta.

Toiseksi lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöhön käytetään noin puolet kirkon tuloista. Kuopion seurakunnat ovat tästä tyypillinen esimerkki. Loppu menee jumalanpalveluselämään ja yleiseen seurakuntatyöhön. On totta, että kirkon tulojen vähentyminen osuu kipeästi lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöhön.

Kirkollisvero on kustannustehokas tapa kerätä 4,2 miljoonan yhteisön jäsenmaksu, hieman samaan tapaan kuin ay-maksu peritään palkan yhteydessä.

Kummassakaan tapauksessa ei syrjitä ketään, koska jäsenmaksu kerätään vain jäseniltä. Kirkko maksaa tästä palvelusta 20 miljoonaa euroa vuosittain. Ruotsissa valtio tekee sen ilmaiseksi. Sielläkin kirkko ja valtio on erotettu.

Kolmanneksi vaatimus uskonnon julistamiseksi pelkäksi yksityisasiaksi on alistava ja sopii huonosti länsimaiseen demokratiaan. Valtio voi olla tunnustukseton, mutta julkinen tila ei: siellä erilaisten uskonnollisten vakaumusten on saatava näkyä. Niiden eristäminen yksityiskotien ja temppelien kätköihin muistuttaa neuvostoliittolaista tulkintaa uskonnonvapaudesta. Sellaista ei Suomeen tarvita.

Jos Suomessa on oltava ateisteja, toivoisin, että he olisivat tuota vanhaa 1800-luvun sorttia. He sentään etsivät totuutta. Luulen, että viihtyisin heidän seurassaan.

Kirjoittaja on Kuopion hiippakunnan piispa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.