Ikuisen vapun maa

Tervetuloa Itä-Suomeen! Kuopion linja-autoasema sunnuntai-iltapäivänä: mäyräkoirankuoria, hampurilaisaterioiden pakkauksia, roskia yltympäri saapuvan liikenteen laituria. Tavanomainen kesäviikonloppu takana maakunnan pääkaupungissa.

Maisema on niin tyypillinen, että olemme siihen kauan sitten tottuneet. Riittävän kaukaa saapuvia turisteja siivottomuus voi silti ihmetyttää.

Kulkeeko Itä- ja Länsi-Suomen raja - kenties lännen ja idän laajemminkin - Jyväskylän ja Kuopion välissä? Matkakeskuksista voisi niin päätellä.

Metallimusiikkilehti Infernon päätoimittaja Matti Riekki kiinnitti kesäkuun pääkirjoituksessaan huomiota saman sukuiseen ilmiöön: festivaaleilla suomalaiset kauniisti ilmaistuna kakkivat housuihinsa, kun ei ole äiti pyyhkimässä. Riekki vertaa kokemusta kotimaan rokkikinkereillä Ruotsin Hultsfredissa näkemäänsä. Ruotsalaisnuoret on kasvatettu sisäsiisteiksi. He laittavat roskat roskakoriin. Jos jossain näkyi roskaa, siinä luki Koff tai Lapin kulta, Riekki kirjoittaa.

Kaupunkien kesistä on tullut yhtä jatkuvaa festaria. Sen huomaa esimerkiksi Kuopiossa Valkeisenlammen läheisyydessä.

Saattaa olla, että sekä minä että Matti Riekki olemme tulleet vanhoiksi ja löytäneet sisältämme pienen kukkahattutädin, kenties jopa Tuomas Kyrön kuunnelmasta tutun Mielensäpahoittajan.

Onko tämä valitus pikkuasioihin takertumista, ellei peräti taantumuksellisuutta, joka puuttuu pintailmiöön, mutta jättää huomiotta perimmäiset syyt: nuorison pahoinvoinnin, yhteiskunnallisen osattomuuden ja syrjäytymisen?

Heijastaako sekoilu jotain syvempää pahoinvointia? Teiniangsti kuuluu tiettyyn ikään, aina ja kaikkialla. Päihteiden käyttö on yleismaailmallinen aikuistumisriitti, jota lähes kaikki kokeilevat. Joillakin harrastus jää valitettavasti päälle.

Jos jossain julkisella paikalla on jotain pientä, kaunista ja herkkää, niin nuoret miehet tuhoavat sen välittömästi ja vimmaisesti, kirjoitti esseisti Antti Nylén. Tämäkin kuuluu ihmisluontoon.

Psykokulttuurissamme psykologisoidaan puhki käytöstä, johon voisi puuttua yksinkertaisella tapakasvatuksella. Tähän tapaan: roskat laitetaan roskikseen, tarpeet tehdään vessaan, ei rikota paikkoja.

Hyvistä tavoista puhumista pidetään Suomessa pinnallisena. Mutta mitä on etiikka pohjimmiltaan? Sisäistettyjä hyviä tapoja.

Kaupunkikulttuurimme on kovin nuorta verrattuna Ruotsiin, missä sivistysvaltio on satoja vuosia vanhempi. Olemme siirtyneet pystymetsästä suoraan täysimittaiseen urbaaniin narsismiin ja egoismiin. Länsimaiseen kulttuuriin hyppäsimme mukaan sen viimeiseen infantiiliin vaiheeseen, jossa nuorison mielistely on kaikki kaikessa.

Arvot eivät suinkaan ole suhteellisia: aikuisten moraalinen velvoite on myötäillä nuorison oikkuja. He seuraavat hämmentyneinä ikuista vappua puistoissa ja kaduilla.

Psykopuhetta piisaa, mutta lullukan luonteeseen kuuluu, että se on vailla selkärankaa ja neuvoton ongelmien edessä. Muuten heilahtaa natsikortti, ja se heiluu tänä päivänä jo aivan perinteiselle arvokonservatiiville.

Kuulee myös väitettävän, että julkijuopottelun kielto merkitsisi ilmiön siirtymistä pois silmistä, kotioloihin. No, sehän tässä on ideana. Miksi sivullisten pitää kärsiä?

Pois silmistä on hyvä periaate, jota kriminologinen tutkimus tukee. Tunnetun "rikkinäisten ikkunoiden teorian" mukaan rikollisuus seuraa epäjärjestystä: jos ikkunat jätetään korjaamatta, ohikulkijat päättelevät, ettei kukaan välitä, ja että kaikki käy. Teoriaa sovellettiin 1990-luvulla New Yorkissa nollatoleranssina pikkurikoksiin - seurauksena murhaluvut kaupungissa romahtivat.

Epäjärjestys ei ole vain esteettinen eikä pelkästään koettuun turvallisuuteen liittyvä kysymys. Se vaikuttaa ihmisten todelliseen turvallisuuteen. Siksi siihen on hyvä suhtautua käytännöllisesti, vaikka pahoinvoinnin lopullinen poistaminen maailmasta siirtyykin tuonnemmaksi.

Kirjoittaja on ajankohtaistoimituksen esimies.