Ilta isänmaalle

Taas on se aika vuodesta, jolloin pitäisi valita, osallistuuko yhteisiin asioihin vai jättäytyykö vapaaehtoisesti ulkopuolelle, jotta oma mielenrauha säilyy. On varsin todennäköistä, että turpaan tulee, ja siksi olisi parasta tukahduttaa sosiaalinen myötätunto eikä välittää. Toisaalta jos käy oikein hyvin, harmittaa, jos ei ole ollut prosessissa mukana alusta lähtien.

Tarkoitan tietysti jääkiekkoa. Ja vähän jopa euroviisuja, koska myös siinä kisassa Suomi on edellisten vuosien tapaan voittajasuosikki.

Kahdeksan vuotta sitten tein päätöksen, että en enää henkisesti sitoudu Suomen jääkiekkopeleihin. Tuolloin takana oli jo useita maalin tappioita pudotuspeleissä ja finaaleissa, ja tuona vuonna tappio oli erityisen masentava.

Olin juuri jäänyt viiden kuukauden hoitovapaalle Otso-poikamme kanssa. Olimme muuttaneet vaimon työn perässä tilapäisesti Espooseen ja pitkät päivät kotona 11-kuukautisen pojan kanssa vieraassa lähiössä olivat alkuun vaativia.

Kuukauden koti-isyyden jälkeen kaipasin toden teolla vapaata. Siihen avautui mahdollisuus, kun yhtenä perjantai-iltana lähdin Svenska Teaterniin katsomaan, kuinka Jukka-veljeni näytteli ruotsiksi keski-ikäistä homoa.

Näytelmän jälkeen lähdimme Jukan luo Helsinginkadulle ja ostimme matkalla asiaan kuuluvaa pussikaljaa. Kallion halki kulkiessamme näimme monessa ikkunassa sinistä välkettä, sillä penkkiurheileva kansa oli kerääntynyt katsomaan jääkiekon MM-kisojen Suomen ja Ruotsin välistä puolivälierää.

Juuri ennen perillepääsyä Kallion avoimista ikkunoista kantautui iloista karjuntaa ja riemun kiljahduksia, mistä oli helppo arvata, että Suomi oli tehnyt maalin.

Ehdimme Jukan luo sopivasti todistamaan Suomen toista maalia, ja yhtäkkiä jääkiekko alkoi kiinnostaa aivan kauheasti, vaikka mielessä oli ollut suunnitelma jättää televisio kokonaan kiinni. Kun Suomi teki vielä kolmannen maalin, urheilu oli lyömätöntä viihdettä, ja 4-1-tilanteessa olo oli jo taivaallinen.

Sitten alkoi alamäki. Ruotsi alkoi kaventaa, ja kun se oli kirinyt 4-5-tilanteeseen ja kolmatta erää oli vielä jäljellä, oli selvää, että Suomi häviäisi 6-5. Näin kävikin.

Elämäni tärkein vapaailta oli auttamatta pilalla. Palasin Espoonlahteen vastoin suunnitelmiani vesiselvänä ja äreänä ja vielä aamulla kaipasin kipeästi tahoa, jolle olisin voinut esittää virallisen valituksen. Urputin vaimolle, mutta kun sekään ei auttanut, päädyin henkiseen boikottiin. Eli pitäkää urheilunne, ei vain enää kiinnosta.

Tuon jälkeen löyhä boikotti on enimmäkseen pitänyt. Olen seurannut jääkiekkoa, mutta opportunistisesti turvallisen matkan päästä. Voin siis aina hypätä mukaan, jos näyttää käyvän hyvin.

Toisaalta urheilu on loistavaa draamaa, ja tänä vuonna on pelottavan iso houkutus pistää oma tunne-elämä likoon omien puolesta. Jääkiekossa on tullut väkeviä voittoja, ja euroviisuissakin on edustaja, joka tuo ihan oikeaa sisältöä muuten tyhjän ja pompöösin kertakäyttöviihteen keskelle.

Heittäytymisen riski on kova, vaikka voi olla, ettei TV:n ääreen yksinkertaisesti ehdi. Silti: älkää soittako maanantaina, jos viikonloppuna käy huonosti.

Kirjoittaja on heinäveteläinen elokuvaohjaaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.