Iltapäivä Benin tallissa

Iskelmärunoilija Juha "Watt" Vainio riimitteli joskus ikätovereistaan ja ehkä myös itsestään jotensakin tähän tapaan, että "mies kun tulee tiettyyn ikään, hänellä ei pelaa mikään".

Näin se tietysti on, mutta jatketaanpa toisella kysymyksellä: - Pitääkö vanhan miehen huhkia ns. miesten töissä samalla yhden aatteen palolla kuin nuorempien?

Ei tarvitse, pääsee paljon vähemmällä. Pistäysin viime viikolla Junnu Vainion kotikaupungissa Kotkassa, ja tuntui vapauttavalta istua sen maailmankuulussa merimiesravintolassa Kairossa ilman mitään maallisia houkutuksia, kun joutilaan silmäin edessä ei talvisena iltapäivänä ollut houkutuksena yhtään Kotkan ruusua.

Oltiin vain minä ja baarimikko ja muistot menneiltä ajoilta. Siitä Junnu saisi kelpo laulun, jos eläisi.

Jos missä niin politiikassa vanheneminen tekee suorastaan hyvää miesväelle.

Parina viime viikonloppuna olen käynyt kuuntelemassa Kaavilla lepopäivän ratoksi järjestettyjä vaalitilaisuuksia. Toisessa selitti sanaa maakunnan oma iso poika Seppo Kääriäinen, toisessa kokoomuksen perushelsinkiläinen kärkihyökkääjä Ben Zyskowicz.

Yli kolme jatkuneella valtakunnallisella poliittisella urallaan molemmat ovat saavuttaneet aseman, jossa heillä on jo vara olla oma itsensä ja antaa sen myötä arvo toisillekin.

Perussuomalaisuuteen jouduttiin ottamaan väistämättä molemmissa hengennostattajaisissa. Vakaa maalaisisäntä Kääriäinen opasti omiaan, että nämä eivät ilkkuisi halveksivasti "persuista" vaan puhuisivat rehellisesti perussuomalaisista. Siinä on varmasti viisautta.

Zyskowicz ei ollut valaistunut vielä tässä suhteessa, mutta hänenkin sanomansa oli selvä: perussuomalaisten nousu johtuu siitä, että ihmiset ovat tyytymättömiä vanhojen puolueitten harjoittamaan politiikkaan. Siksi siihen on suhtauduttava vakavasti ja toimittava niin, että asiat korjaantuvat.

Julkisuudessa on puhuttu jo pitkään "Benin tallista", joka tuottaa vaali vaalin perään uusia kyvykkäitä poliitikkoja Suomen eduskuntaan tai ainakin tyrkylle sinne.

Ei voinut olla ihailematta taitoa, jolla tämä umpihesalainen politiikan ammattilainen tempasi mukaansa koillissavolaiset aateveljensä ja -sisarensa.

Demarit yrittävät näinä päivinä palauttaa menneen maineensa paheksumalla kaikkea, mitä porvarihallitus on tehnyt. Tuloksissa ei ole kehumista. Ehkä heidänkin kannattaisi käydä salakuuntelemassa Benin tallin puheharjoituksia, sillä siellä on aivan toinen ääni kellossa.

Täyteen ahdetussa ravintola Pitopadassa Zyskowicz ei moittinut ketään vaan kehui ja ymmärsi jokaista.

Heti avajaissanoissa hän kiitteli paikalliset kokoomuslaiset, miten nämä jaksavat yrittää vaikuttaa asioihin kunnassa, jossa he ovat pieni vähemmistö.

Toiseksi hän, helsinkiläiseksi leimattu, yllätti kaikki kuulijansa kertomalla, että oikeastaan hänkin on kaavilainen. Sisar on naimisissa Kaavilta lähtöisin olevan miehen kanssa, ja tällä tavoin on melkein koko suku - Zyskowiczia itseään lukuunottamatta - vieraillut tuon tuostakin paikkakunnalla.

Tämän jälkeen tunnelmat olivatkin sitten kuin sukukokouksessa.

Leppoisaan tunnelmaan tuli vain yksi pieni piip-ääni siinä vaiheessa, kun Zyskowiczin puhelimeen tuli tuore STT:n uutissähke: keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on sanonut pääministerin haastattelutunnilla radiossa, että hänen puolueensa verolinja on lähempänä SDP:tä kuin kokoomusta.

Hermostuiko Zyskowicz ja nostiko samanlaisen äläkän kuin menneinä aikoina eduskunnassa Mauri Pekkarista vastaan?

Ei suinkaan, vaan ryhtyi selittämään rauhallisesti ja puolueitten todellisiin kannanottoihin perustuen, miten keskustan ja kokoomuksen verolinjaukset ovat hyvin lähellä toisiaan.

- Tämä on vain sitä keskustan irtiottoa kokoomukseen, mitä Seppo Kääriäinen ja muut puolueen taustavoimat ovat Kiviniemeltä odottaneet, Zyskowicz tyynnytteli.

Iltapäivän päätteeksi helsinkiläinen vieras jakoi viimeiset puolenkymmentä vaalikorttiaan kaavilaisille. - Ette te minua äänestä, mutta lähettäkää nämä kortit helsinkiläisille tuttavillenne.

Varmasti he lähettävätkin, sillä taannoisista Laihian kokemuksistaan viisastuneena hän oli nuollut kortteihin myös merkit valmiiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.