Iltatöitä tiedossa

Eduskunta aloittaa tiistaina työnsä kansanedustajien pitkän kesäloman jälkeen. Vastapainoksi joululoma jää tällä kertaa tavallista lyhyemmäksi. Istunnot alkavat joulutauon jälkeen jo 11. tammikuuta, kun kansanedustajat normaalisti pitävät vapaata koko tammikuun.

Syynä joululoman typistymiseen on luonnollisesti, että vuonna 2007 valittu nykyinen eduskunta vetää viimeisiään. Maaliskuun puolivälissä nykyinen eduskunta lopettaa työnsä. Uusi eduskunta valitaan huhtikuussa.

Töitä nykyisellä eduskunnalla on vielä yllin kyllin, mikä tietää runsaasti iltatöitä. Työläin lakipaketti on perustuslain uudistaminen, mihin liittyy kosolti poliittisia jännitteitä. Nykyisen eduskunnan on hyväksyttävä lakiesitys yksinkertaisella enemmistöllä, mutta uudessa eduskunnassa sen taakse on löydyttävä kahden kolmasosan enemmistö. Se ei ole lainkaan varmaa.

Myös hallitus vaihtuu vaalien jälkeen. Nykyinen hallitus urakoi viimeiset kuukautensa ja lapioi eduskuntaan tavallista enemmän lakiesityksiä.

Vaalien läheisyys heijastuu todennäköisesti eduskunnan työhön. Puolueet haluavat profiloitua, samoin ne kansanedustajat, jotka mielivät myös uuteen eduskuntaan. Puheita ja poliittisia riitojakin on odotettavissa. Oppositio turvautuu varmasti välikysymyksiin, joilla ohjataan keskustelua sen haluamiin aiheisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.