Inflaatio kiihtyy

Pellervon tuoreen taloustutkimuksen mukaan ruuan hinta on kohoamassa. Hintapiikkiä odotetaan vuodenvaihteeseen, jolloin leivän ja muiden viljatuotteiden hintojen ennustetaan nousevan kerralla kunnolla.

Uusin tieto ei sinänsä ole yllätys, sillä nousua on ennustettu menneestä kesästä lähtien. Yksi syy ovat Venäjän taannoiset metsäpalot, ja maa asetti viljalleen vientikiellon. Tämä heijastui globaalisti niin, että viljan maailmanmarkkinahinta nousi. Viljamarkkinoiden tilanne heijastuu kotimaisen leivän hintaan. Leipomoiden kustannustaso on noussut muutenkin, ja paineet purkautuvat kuluttajahintoihin. Jo syyskesällä uskaliaimmat arvioivat, että hinnankorotus voi olla 5-10 prosenttia. Toivottavasti ja todennäköisesti korotus ei ole noin suuri.

Valitettavaa on, että globaalit viljamarkkinat ovat yhä alttiimpia keinottelulle ja spekuloinnille, sen sijaan että hinnat määräytyisivät kysynnän, tarjonnan ja käytettävissä olevien varastojen mukaan. Markkinoilla on yhä enemmän toimijoita, jotka eivät käy kauppaa viljalla, mutta spekuloivat sen hinnalla.

Hintarallin syitä ovat yleinen kustannustason nousu, heinäkuussa toteutettu arvonlisäveron korotus ja ensi vuonna voimaan astuvat makeis- ja virvoitusjuomaverot. Karkkien ja limpparien hinnan korotukset ovat perusteltuja terveydellisistä syistä. Ongelmia sen sijaan saattaa syntyä alan kotimaiselle teollisuudelle.

Elintarvikkeiden hinnan korotukset nostavat inflaatiota, joka nousee myös muista syistä. Hallitus on jo tehnyt linjauksia, joiden seurauksina hintoihin ja maksuihin on odotettavissa osin tuntuviakin korotuksia. Taloustaantuman aikana kasvanutta valtionvelkaa pitää lyhentää. Maksun aika on nyt koittanut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

EU-puheenjohtajamaa ei ehdi tehdä mahdottomia

Asiakkaan pitää joustaa, kun tuotanto ei jousta

Uhan alla

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.