Isi lomalle, lapsi kunnalle

Minun filosofiaani ei mahdu, että pariskunta lähtee Kreetalle kahden viikon lomalle ja jättää lapset päivähoitoon, jonka maksavat suurelta osin muut ihmiset. Näin ihmettelee valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas Iisalmen Sanomain haastattelussa. Valtakunnan Herra Suorasuun ihmetyksen jakanevat tällä kertaa myös aika monet muut suomalaiset.

Ns. subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta on taitettu sanan säilää ennenkin. Taannoin käytiin hyvinkin kuuma keskustelu, onko työttömillä oikeus panna pienet lapsensa kunnalliseen päivähoitoon, jos he kuitenkin ovat itse samanaikaisesti kotona. Kiista päätyi siihen, että työttömät saivat pitää tuon oikeuden.

Sailaksen mukaan on yleistymässä myös tapa, että perheet panevat osan lapsista päivähoitoon ja osa saa jäädä kotiin. Se on samanlaista yhteiskunnallisten tukien väärinkäyttöä kuin lasten jättäminen päivähoitoon isän ja äidin etelänmatkan ajaksi. Vanhemmat kyllä maksavat päivähoidosta, mutta vain murto-osan – 15-20 prosenttia. Jopa neljä viidesosaa kuluista jää veronmaksajien kustannettavaksi.

Kunnat säästäisivät subjektiivisen päivähoidon järkeistämisellä kymmeniä miljoonia euroa. Sosiaalitoimessa noille rahoille olisi paljon tärkeämpiäkin kohteita. Saavutettuihin etuihin koskeminen on kuitenkin Suomessa pyhä asia, ja Sailas saanee nyt kimppuunsa samat ”asiantuntijat”, jotka ovat viime päivinä omistaneet aikansa presidentti Sauli Niinistön asettaman syrjäytymisryhmän esitysten tyrmäämiseen.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.