Iso luuta lakaisee

Elinkeinoelämän keskusliitossa EK:ssa pyyhkii iso luuta. Potkut saaneen Mikko Pukkisen tilalle uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Jyri Häkämies ja vuodenvaihteessa hallituksen puheenjohtajana aloittava Ilpo Kokkila myllertävät nyt järjestön organisaatiota.

Perjantaina kerrottiin, että varatoimitusjohtaja Jukka Ahtela siirretään sivuraiteelle eli määräaikaisiin erityistehtäviin. Samalla tavalla kävi myös johtaja Timo Kekkoselle.

Ahtela oli keskeisesti Pukkisen kanssa neuvottelemassa raamisopimusta, jota EK:n patruunat nyt voimakkaasti arvostelevat. Ahtela neuvotteli myös koulutusvapaasopimuksesta. Neuvottelutulos kaatui EK:n hallituksessa.

EK:n uudeksi työmarkkinajohtajaksi nimitettiin johtaja Lasse Laatunen, joka on työskennellyt järjestön ja sen edeltäjien palveluksessa yli 35 vuotta. Kovin pitkäaikainen Laatusen pesti ei ole, sillä hän on jo 62-vuotias.

Häkämiehen kädenjälki näkyy 33-vuotiaan Kai Mykkäsen nimittämisessä EK:n johtajistoon. Mykkänen nimittäin oli Häkämiehen erityisavustaja elinkeinoministeriössä, tosin vain vajaan vuoden ennen jäämistään vanhempainvapaalle.

Ministereiden erityisavustajien siirtyminen lobbareiksi yleistyy. Mykkänen on jo kolmas siirtyjä tällä vaalikaudella. Karenssiaikojen pohtiminen on paikallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Kaunis tragedia

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.