Isompi kuva

Fortumin kohuoptioiden syntyhistoria on esimerkki siitä, millaista valtionohjausta hallintoneuvostot pahimmillaan edustavat. Jälkikäteen poliitikot marisevat, että heitä painostettiin optioasiassa vuonna 1998. Esimerkiksi hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) muistelee iltapäivälehdissä, että tunnelma oli painostava. Tuohon aikaan hallintoneuvostoa johtanut Ilkka Christian Björklund (sd.) selittää, että koko optio-ohjelma oli suurten institutionaalisten sijoittajien toive ja vaatimus. Nämä institutionaaliset sijoittajat, joihin Björklund viittaa, ovat ilmeisesti yhdysvaltalaisia eläkeyhtiöitä.

Björklundin mukaan pörssiin listautuminen ei olisi onnistunut ilman optio-ohjelmaa. Totuushan oli, että hallintoneuvostoa vietiin optio-ohjelman osalta mennen tullen. Ivo ja Neste yhdistämällä luotu Fortum piti saada menestymään, sillä valtio tarvitsi rahaa eikä siinä paljoa mietitty optio-ohjelmia, ei ainakaan sellaisia, että niihin olisi jonkinlaisia leikkureita kehitetty.

Fortum tahkoaa nykyisin rahaa, joten jälkikäteen on vaikeata kritisoida pörssiin listautumista kokonaisuutena. Mutta jos jotain huomautettavaa pitää etsiä, niin ehkä sitä löytyy siitä, että Fortumin omistuksesta yli kolmannes on valunut ulkomaille - institutionaalisille kasvottomille sijoittajille.

Tulevaisuudessa yhä suurempi siivu Fortumista on ulkomaisessa omistuksessa.

Tämä on se isompi kuva, joka polki alleen sellaiset arvot kuin kohtuus ja oikeudenmukaisuus.

Fortumin nousu toi mukanaan ongelman, jota juuri kukaan ei osannut ennustaa vielä vuonna 1998. Kurssinousun seurauksena johdon optiot alkoivat tuottaa satumaisia summia. Tarkoituksella aggressiiviseksi suunniteltu palkitsemisjärjestelmä muuttui nopeasti holtittomaksi.

Kasvaneesta arvostelusta huolimatta Fortumin yhtiökokous hyväksyi ensimmäisen optio-ohjelman perään heti uuden ohjelman vuonna 2001.

Yhteiskunnallinen keskustelu ökyrikkaiden yritysjohtajien palkitsemisesta kiihtyi kuitenkin entisestään, ja Fortum oli koko ajan valokiilassa. Kritiikki johti siihen, että Fortum luopui optio-ohjelmasta jo vuonna 2002.

Optioiden tilalle tuli osakepalkkiojärjestelmä, jonka piti palauttaa edes jonkinlainen suhteellisuuden taju Fortumin johdon palkitsemiseen. Toisin kävi. Esimerkiksi potkut saanut Mikael Lilius tienasi viime vuonna yli kaksi miljoonaa euroa osakepalkkioina.

Optio- ja osakepalkkiokohu osoittaa hyvin, ettei sen paremmin hallintoneuvosto kuin kauppa- ja teollisuusministeriökään kyennyt toteuttamaan riittävää valtionohjausta Fortumissa.

Yhtiön johto ja hallitus pyörittivät poliitikot ja virkamiehet pökerryksiin. Eikä se ollut huipputason yritysjohdolle ja hallitusammattilaisille temppu eikä mikään. Hallintoneuvostolta ja virkamiehiltä puuttui sekä kykyä ja taitoa että valtuudet. Eikä mikään ole tällä kompetenssin saralla muuttunut muutamassa vuodessa.

Hallintoneuvostossa vaikuttaneet Erkki Tuomioja (sd.) ja Kimmo Sasi sekä silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd.) vaativat hallintoneuvostoille enemmän valtaa. Jos valtaa ei lisätä, hallintoneuvostot pitää lakkauttaa ja korvata vaikkapa neuvottelukunnilla, herrat ehdottavat.

Ajatus on kannatettava. Hallintoneuvostot ovat aikansa eläneitä instituutioita, jotka eivät nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa kykene hoitamaan edes minimitehtäväänsä.

Hallintoneuvostojen tehtävä on tuoda yritykseen valtio-omistajan linjaukset, joiden pitäisi heijastella myös yhteiskunnassa vallalla olevia arvostuksia.

Toimiakseen kunnollisesti hallintoneuvostoille pitäisi antaa valta tarvittaessa kävellä hallitusten yli. Sellainen ei ole enää nykyaikana realismia.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää hallintoneuvostoista luopuminen. Ne ovat kalliita ja turhia ja niiden epäonnistumiset symboloivat kyvyttömyyden ja välinpitämättömyyden ilmapiiriä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.