Itä- ja Pohjois-Suomi opettelevat yhteistyötä

Itäpohjoinen ei ole kiviriippa. Näin sanoi Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) Itä- ja Pohjois-Suomen edustajien ensimmäisessä yhteisessä isossa EU-seminaarissa, joka järjestettiin Kuopiossa torstaina ja perjantaina. Viesti oli suunnattu sekä Suomen että Euroopan unionin johtajille.

Vuonna 2014 alkava ja vuoteen 2020 yltävä EU:n seuraava seitsenvuotinen rakennerahastokausi merkitsee olennaista muutosta itäsuomalaisten elämänmenoon unionin kansalaisina. Vuodesta 1995 eli Suomen EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Kainuu ovat muodostaneet yhtenäisen tukialueen. Saman savolaisen murrealueen maakuntina nelikko on ymmärtänyt aina jollain lailla toisiaan, mutta EU:lta tulevien aluekehitysrahojen tasapuolinen jakaminen on pakottanut ne luomaan yhteistyölle selkeitä, kiinteitä muotoja.

Itä-Suomen EU-tuet ovat tähän saakka perustuneet alueen alhaiseen tulotasoon: bruttokansantuote on ollut alle 75 prosenttia EU:n keskimääräisestä. Tämän vuoden lopussa päättyvällä rakennerahastokaudella savolaiset, pohjoiskarjalaiset ja kainuulaiset ovat päässeet sanomaan lopulta hyvästi köyhyydelle osin oman toimeliaisuutensa ansiosta, mutta ennen muuta unionin itälaajentumisen myötä, kun Itä-Suomeakin köyhempiä entisiä itäblokin maita on tullut EU:n jäseniksi.

Vuosien 2014–20 aluetukia perustellaan Itä-Suomessa nyt harvalla asutuksella eli samoin syin kuin pohjoisen Suomen tukia jo tätä ennen. Sama tukiperuste yhdistää nyt idän ja pohjoisen myös yhtenäiseksi aluekokonaisuudeksi EU:n sisällä, vaikka kotimaan politiikassa seitsemän maakunnan taloudelliset ja poliittiset lähtökohdat ovat edelleen varsin erilaiset.

Etelä-Savon eteläisimmistä osista Pertunmaalta on pitkä matka Suomi-neidon päälaelle Lappiin Utsjoelle. Koko lailla erilaiset ovat maisemat ja elinolot uuden suuralueen itälaidalla Ilomantsissa ja länsireunalla Kokkolassa.

Taloudellisestikin erot ovat itäpohjoisessa varsin suuret. Samaan aikaan kun Kainuu, Etelä-Savo tai Lappi tuskailevat jatkuvan väestökadon kanssa, teknologisesti kehittynyt Oulun seutu ja siihen liittyvä Pohjois-Pohjanmaa kasvavat vuosittain parin-kolmen tuhannen asukkaan vuosivauhdilla.

Mielenkiintoista on nähdä, onko uudella itäpohjoisella suuralueella edellytyksiä kehittyä henkisesti yhteen? Jos Itä-Suomen neljän maakunnan yhteistyö onnahtelee vielä satojen vuosien harjoittelun jälkeen, tuntevatko utsjokiset ja pertunmaalaiset soutavansa samaa venettä heti ensimmäisen yhteisen seitsenvuotisen rahastokauden jälkeen? Sopii epäillä.

Mutta rahan vuoksi on idän ja pohjoisen tietysti yritettävä. EU:n tarjoamat 2,6 miljardin euron aluetuet ovat potti, joka olisi saatava maakuntien käyttöön mahdollisimman täysimääräisesti. Alueellisesti Itä- ja Pohjois-Suomi ovat kaksi kolmasosaa koko maan pinta-alasta. Jos valtakunnallinen tavoite on luoda 200000 uutta työpaikkaa, maantieteen perusteella itäpohjoisen osuus olisi siitä 133333. On siinä haastetta ja tavoitetta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Viisuboikotti on lähellä antisemitismiä

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Keskusta käynnisti hallituksen synnytystuskat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.