Jälleen oikeuden vuoro

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg oli keskiviikkona harmissaan siitä, että maastohiihdon dopingsotkujen setvimiselle ei vieläkään tule loppua. Sundbergin mukaan hiihtoliitolle tulee aina ylimääräistä työtä, kun vanhat dopingasiat pulpahtavat esille.

Sundbergin harmistumista on helppo ymmärtää. Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen oli juuri julkistanut ratkaisunsa, jonka mukaan kolmea entistä hiihtovaikuttajaa ja yhtä entistä kilpahiihtäjää syytetään yli kymmenen vuoden takaisista sanomisista ja tekemisistä.

Hiihtoliiton nykyinen johto ei ole ollut osallisena käsiteltäviin sotkuihin. Siitä huolimatta se ei voi kokonaan sanoutua irti asiasta. Pöytä on jäänyt puhdistamatta. Maastohiihtoa kalvavat edelleen epäilyt. Kokonaan uutta alkua ei ole, ellei vanhaa pesää pöyhitä pohjia myöten.

Jälleen kerran on oikeuden vuoro yrittää. Aikaisemmat oikeudenkäynnit eivät ole tuoneet selvyyttä siihen, mitä suomalaisessa maastohiihdossa puuhailtiin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvulla. Toivottavasti kuva tällä kertaa kirkastuu - tai mustuu, on pakko lisätä.

Tarkkaan ottaen kyse on juridisesti muunmuassa siitä, ovatko syytteessä olevat valehdelleet, kun he aikanaan saivat Suomen Tietotoimistolta vahingonkorvauksia. Jos oikeus toteaa, että ovat, paljastuu myös se, että dopingin käyttö suomalaisessa maastohiihdossa on ollut systemaattisempaa kuin tähän saakka on voitu epäilyistä huolimatta todistaa.

Johtopäätösten tekemisen aika ei kuitenkaan ole vielä. Nyt tiedetään vasta se, että syytekynnys on ylittynyt. Se ei vielä tarkoita sitä, että ketään tuomittaisiin. Ja vaikka alioikeudessa tuomittaisiinkin, jutun käsittely saattaa jatkua ylemmissä oikeusasteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kalajoki on my mind – Eksotiikka hiekkasärkillä silloin ja nyt

Hongkong on Krimin kanssa samalla tiellä

Hieno tilaisuus mopoilijoille

Tärkeimmät asiat näkee silmillään – mene metsään tarkistamaan puusi omistaja

Selvä valtaosa maatiloista on hyviä työnantajia

Muistomerkit kertovat myös uhreista

Vitsit ja faktat sekaisin Twitterissä

Parempi sote

Ay-liikkeen pelot paikallisen sopimisen tiellä

Parempi sote

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.