Järki ja tunteet

Europarlamentin enemmistö on innostunut näyttämään maailmalle esimerkkiä ympäristöasioissa, ja se on sinällään tietysti ihailtavaa.

Suuri yleinen innostus johtaa valitettavasti siihen, että päätöksiä tehdään enemmän tunteella kuin järjellä. Sananmukaisesti valaisevan esimerkin tarjoaa parlamentin käsittelyssä oleva laki hehkulamppujen kieltämisestä koko EU:n alueella vuoteen 2012 mennessä.

Perinteiset hehkulamput vievät enemmän sähköä kuin viime vuosina kehitellyt energiansäästölamput tai kylmänkalseina loistavat led-valot. Sisätiloissa hehkulamput eivät sinällään ole ongelma, koska palaessaan ne myös lämmittävät huoneita ja vähentävät näin muuta lämmitystarvetta. Hukkaenergiaa syntyy periaatteessa vain ulkovalaistuksessa.

Europarlamentin on lysti tehdä energiansäästöpäätöksiä, koska sen ei tarvitse vastata itse kustannuksista. Nyt ovat kuitenkin jo esimerkiksi Suomen kunnat ja kaupungit laskeneet, että uudet, ehdottomat valaistusmääräykset tietävät niille noin 350 miljoonan euron lisäkustannusta. Suomalaisia on noin prosentti EU:ssa, joten kokonaiskustannus on sen myötä satakertainen.

Se on kunnille iso summa näinä tarkan taloudenhoidon ja taloudellisen laskusuhdanteen aikana. Mistä rahat otetaan? Kokemus on osoittanut, että kylmän ja tunteettoman tekniikan nousevat kustannukset katetaan pääsääntöisesti kuntien pehmeitten toimialojen määrärahojen leikkauksin.

Sähköä pitää säästää, mutta suurta tuhlausta on vaihtaa tekniikkaa pelkän periaatteen vuoksi. Entiset investoinnit pitäisi hyödyntää loppuun saakka ja toteuttaa lamppu-uudistuskin luonnollisen poistuman avulla. Kaavailtu parin vuoden siirtymäaika on järjettömän lyhyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.