Jätevesiasetuksen pitkä tie johtaa lopulta käytäntöön

Kansalaisten pitkäkestoiseen muistiin lienee iskostunut pysyvästi sana paskalaki. Sillä tarkoitetaan haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn sääntelyä, joskin sanalla on matkan varrella viitattu samalla ympäristönsuojelulain muutosten kehnouteen.

Jätevesiasetuksella on sote-uudistuksiakin pidempi historia. Kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallitusvastuussa asetuksen käsittelyn aikana. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) II hallitus päätti haja-asutusalueiden jätevesien puhdistuksen tehostamisesta jo vuonna 2000. Elämälle vieraan asetuksen valmistelutyö käynnistyi Satu Hassin (vihr.) ollessa ympäristöministerinä. Kun vihreät lähtivät hallituksesta 2002, uudeksi ympäristöministeriksi tuli Jouni Backman (sd.). Valtioneuvosto antoi asetuksen jätevesien puhdistusvelvollisuudesta viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla Jan-Erik Enestamin (r.) ollessa Anneli Jäätteenmäen (kesk.) lyhytikäisen hallituksen ympäristöministeri kesällä 2003.

Alkuperäinen asetus koski kaikkia haja-asutusalueen kiinteistöjä kuivan maan mummonmökeistä lähtien ja jätevesien puhdistuksen piti olla kunnossa vuoden 2014 maaliskuuhun mennessä. Kesti nelisen vuotta ennen kuin monet poliitikot havahtuivat jätevesiasetuksen kohtuuttomuuksiin syksyllä 2008. Tuolloin paljastui, että joidenkin pienpuhdistamoiden toimivuudessa oli pahoja puutteita. Lisäksi puhdistamot olivat kalliita. Jotkut kotitaloudet ennättivät järjestää jätevesiasiansa kuntoon alkuperäisen asetuksen hengessä. Moni maksoi investoinneistaan jopa yli 10 000 euroa. Arvio kotitalouksien jätevesijärjestelmien yhteenlasketuista rakentamiskustannuksista nousi yli kahteen miljardiin.

Voimakkaan painostuksen jälkeen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) asetti 2009 Lauri Tarastin pohtimaan kohtuuttomuuksien poistamista. Parin vuoden kuluttua tuli uusi asetus. Mummot ja papat vapautuivat asetuksen vaatimuksista, päästörajat höllentyivät ja jätevesiremonttien valmistumisen takaraja siirtyi.

Kolme vuotta sitten ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) esitteli muutosesityksen, joka siirsi asetuksen voimaantuloa viime maaliskuuhun saakka. Takarajan siirron tarkoitus oli antaa aikaa vielä viimeisille lievennyksille. Syksyllä 2016 hallitus antoi nykyisen asetuksen. Se muun muassa velvoittaa rakentamaan säännösten mukaisen jätevesien käsittelyjärjestelmän kiinteistöihin, jotka ovat pohjavesialueella tai enintään sadan metrin päässä vesistöstä tai merestä. Asetusta tuskin voi moittia enää liian tiukaksi. On selvää, että asetuksen piirissä olevaa rantamökkiläistä lietteenlevitys naapuripellolla yhä ihmetyttää. Määritelmällisesti kyse on kuitenkin eri asiasta.

Viimeisin takaraja on 31. lokakuuta ensi vuonna. On jo arvioitu, etteivät kaikki kiinteistöt ennätä remonttia siihen mennessä tehdä, koska tekijöistä tulee väistämättä pula. Voikin olla, että poliitikot joutuvat säätämään takarajaa vielä kerran niin, että asetuksen syntyhistoria venyy 20 vuoteen.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Miksi päätöksenteko on niin vaikeaa?

Isot maalit jäävät tekemättä

Metsäkeskustelun on parasta nojata tutkimustietoon

Väestöennusteet vaikuttavat kaikkeen politiikkaan

Kysy, auta, luota - äläkä laula kuorossa

Työtä tekijöille on tarjolla

Sisäministeri ansaitsee nyt kiitoksen toiminnastaan

Huuhkajat näyttää mallia menestyksestä

Kiistellyt muistomerkit

Kaikki on perimmältään vielä auki brexitin suhteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.