Jätin pää ei käänny

Jokainen talouden lainalaisuuksia ymmärtävä tietää, että suurten pörssiyhtiöiden päät eivät käänny poliittisen painostuksen tai kansanliikkeiden voimasta. Siksi Stora Enso ei torstaina tarjonnutkaan yllätyksiä, kun se ilmoitti päättyneiden yt-neuvotteluiden tuloksista: yhtiö lopettaa Kemijärven ja Summan tehtaansa. Työt loppuvat yhteensä 985 ihmiseltä.

Pieni merkitys yt-neuvotteluilla ja runsaalla julkisella keskustelulla sentään oli. Irtisanottavien määrä väheni noin sadalla ja yhtiö pehmentää irtisanomisia 10 miljoonan euron tukipaketilla, josta suurin osa suunnataan työntekijöiden koulutukseen.

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen pyysi Suomen Tietotoimistolle antamassaan haastattelussa, että kaikki osapuolet keskittyisivät etsimään ratkaisuja uuden yritystoiminnan saamiseksi Kemijärvelle ja Summaan.

Juuri niin pitää tehdä. Erityisesti maan hallituksen on keskityttävä siihen, että tehtaiden jättämät aukot voidaan ripeillä ja määrätietoisilla elinkeinopoliittisilla toimenpiteillä ainakin osittain täyttää. Hankalin tilanne on Kemijärvellä. Sellutehtaan lopettaminen heijastuu koko Itä-Lapin talouteen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on jo muutamaan kertaan linjannut, että hallitus ei valtion noin kolmanneksen osakepotista huolimatta sekaannu Stora Enson ratkaisuihin. Valtio toimii johdonmukaisesti ja oikein. Sillä on Stora Ensossa vain sijoittajaintressi, eikä se voi ottaa riskiä osakkeen arvon alentumisesta.

Tämän ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että Stora Enson ratkaisut pitäisi hyväksyä. Esimerkiksi Kemijärven tehdas on kannattava yksikkö. Monet asiantuntijat ovat arvioineet, että myös puuta tehtaalle olisi riittänyt toisin kuin toimitusjohtaja Karvinen edelleen torstaina väitti.

Outo on myös tapa, jolla Stora Enso on yrittänyt varata omaan käyttöönsä metsiä, joista Kemijärven tehtaan tarvitsemat puut on toimitettu. Alueellisia puunostokartelleja ei tietenkään pidä hyväksyä.

Stora Enson ratkaisut kertovat karulla tavalla siitä, mistä pörssissä noteerattavat yhtiöt ensisijaisesti ovat vastuussa. Tärkeintä on yhtiön osakkeen arvosta huolehtiminen. Muista vastuista huolehditaan, jos ne palvelevat tätä päämäärää.

Samalla tavalla toimii suomalainen Nokia, joka siirtää Bochumissa Saksassa toimivan tehtaansa Romaniaan. Tehtaan sulkeminen saattaa merkitä jopa 4 000 työpaikan menetystä, jos mukaan lasketaan myös alihankkijat ja työnvuokrausyhtiöt.

Nokian ratkaisu on ymmärrettävästi nostanut Saksassa raivokkaan arvosteluryöpyn. Saksassa tutkitaan voidaanko Nokialle maksetut liki 100 miljoonan euron julkiset tuet periä pois. Vaikka voitaisiin, se ei Nokiaa hetkauta. Yhtiö toistaa kylmästi, että Bochum ei ole kilpailukykyinen paikkakunta. Se ratkaisee.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.