Jako kolmeen sopii perustason päivystykseen

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ilahdutti viikko sitten varkautelaisia lupaamalla myöntää Varkauden sairaalalle luvan jatkaa perustason päivystystä toistaiseksi voimassa olevana. Tällä hetkellä lupa on määräaikainen ja päättyy tämän vuoden lopussa. On todennäköistä ja jokseenkin välttämätöntä, että myös Iisalmen kaupunki saa vastaavan luvan. Se, että Varkauden ja Iisalmen kaupunkien piti kesäkuussa hakea lupaa perustason päivystyksen järjestämiseen, johtuu valtioneuvoston asetuksesta, joka määrää kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. Asetus edellyttää, että ”ympärivuorokautinen päivystys on järjestettävä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksenä, ellei saavutettavuus- ja potilasturvallisuusnäkökohdista muuta johdu”.

Pohjois-Savossa voidaan sanoa, että ”muuta johtuu”. Etäisyydet ovat varsin pitkiä ja kulkuyhteydet joskus hyvinkin monen mutkan takana. Esimerkiksi Varkaus palvelee ainoana ympäri vuorokauden aukiolevana vastaanottona noin 40 000 ihmistä, joista osa asuu maakunnan rajojen ulkopuolella. Toisaalta on myös niin, että KYSin päivystyspoliklinikka voisi pahimmillaan ruuhkautua toimintakyvyttömäksi, jos ympärivuorokautisesta päivystyksestä yhtäkkiä luovuttaisiin sekä Iisalmessa että Varkaudessa.

Tällä hetkellä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukaan ympärivuorokautisia päivystyspisteitä on kolme eli Kuopion lisäksi Varkaudessa ja Iisalmessa. Kuopion yliopistollinen sairaala toimii lisäksi laajan erikoissairaanhoidon päivystyksenä. Mallissa ei ole mitään vikaa. Jako kolmeen sopii hyvin perustason päivystykseen.

Perusterveydenhuollon päivystys tarkoittaa sellaista yksikköä, jolla on riittävät edellytykset taudinmääritykseen ja ohjeistus siitä, mihin potilas on tarvittaessa lähetettävä taudinmääritystä tai hoitoa varten. Varkaudessa ja Iisalmessa tämä merkitsee sitä, että päivystysyksiköissä on oltava laboratoriotutkimus- ja kuvantamismahdollisuudet ympäri vuorokauden. Käytännössä myös valvontahoito kuuluu perusterveydenhuollon palveluun. Vuodeosastolle voidaan siis ottaa ihmisiä, joiden hoito vaatii kokoaikaista tarkkailua ja jatkuvaa lääkärin läsnäoloa.

Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä Pohjois-Savossa on vain yksi. Se tukee sekä Iisalmen että Varkauden päivystyksiä kiireellisen hoidon järjestämisessä kuten päivystysasetus edellyttää.

Lupaus toistaiseksi voimassa olevasta päivystysoikeudesta on ehdollinen, sillä kun sote-uudistus aikanaan valmistuu, perusterveydenhuollon päivystysasioitakin tarkastellaan uudelleen. Tosin näköpiirissä ei ole syytä, jonka vuoksi silloinkaan olisi syytä sopia asiasta toisin kuin nyt. Selvää joka tapauksessa on, että aikanaan kun sote on saatu siirrettyä maakunnille, valtakunnantason ohjausta maakunnan sisäisiin asioihin ei enää kaivata, eikä tarvita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sen sijaan, että tähdättäisiin proteiinipatukan voimalla timmin pyöreään tarakkaan, ravitsemuksella tulisi pyrkiä meidän itäsuomalaisten lempparikansantaudin ehkäisemiseen

Liikennepolitiikassa hallituskriisin ainekset

Äänestysikärajan laskua voisi kokeilla

Mistä voin luopua

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.