Jan säät ja ilmat säätää

Lumien pudottelu katoilta vaati viikonloppuna ainakin kolme kuolonuhria. Ja kenen vika?

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) tietenkin, kun hän viime viikolla kehotti ihmisiä nousemaan katoille lumia pudottelemaan. Ylen haastattelussa Vapaavuori yritti puolustautua pitämällä itsestään selvänä, ettei katolle mennä ilman turvajärjestelyjä.

Harmittelin itsekin sunnuntai-iltana lumien putoamista, kun lauha sää romautti oikein raskasta ja tiivistä suvilunta moottorikelkkani päälle. Eräs kokoomuslainen ystäväni sitä kommentoi, että taitaa sekin olla asuntoministerin syytä.

Ei sentään. Ei tullut mieleenkään. En usko, että Jan säät ja ilmat säätää, vaikka hän onkin toimelias ministeri.

Eduskunnan äskettäisellä kyselytunnilla monen mielestä liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) oli syyllinen siihen, että junat ovat myöhästelleet tänä talvena tavanomaista enemmän.

Mitä väliä, vaikka VR itse tiedotti ongelmista ja sanoi niiden johtuvan poikkeuksellisen haastavasta talvikelistä. Pitkään jatkunut yhtenäinen pakkaskausi ja lumisateet jäädyttivät kalustoa koko rataverkon alueella ja vaikeuttivat vaihteiden kääntymistä erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Sitä paitsi matkustajan näkökulmasta tuntuu hulluudelta rakentaa yhden poikkeustalven perusteella organisaatio, joka on voimassa myöskin lauhoina talvina. Sehän tietäisi korotuksia lipunhintoihin.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) joutui äskettäin keskelle mediamyllytystä, kun Oikeutta eläimille -järjestö toimitti julkisuuteen kuvamateriaalia turkiseläinten oloista Suomen tarhoilla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaati keskustaa vaihtamaan Anttilan pois ministerin paikalta.

Anttila yritti vastata kritiikkiin sanomalla, ettei ministeri ei voi valvoa jokaisen eläimen hyvinvointia Suomessa. Vastuu on tuottajilla ja kunnilla. Totta. Tosin olisi Anttila voinut tiukemmin korostaa, että turkistarhaajien pitää toimia laillisesti ja eettisesti.

Viime marraskuussa Esko-Juhani Tennilä (vas.) väitti, että Suomessa on hidasteltu sikainfluenssaan varautumisessa. Se jos mikä on ministerin vika. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) turhaan vakuutti, että huhtikuussa tulivat ensimmäiset tiedot ja sen jälkeen on menty tukka putkella.

Sikainfluenssan pelko sai myös Anneli Kiljusen (sd.) moittimaan ministeriä viranomaistiedottamisen epäonnistumisesta. Hänen mukaansa neuvontapuhelimet olivat ruuhkautuneet, eivätkä ihmiset tienneet, mistä tietoa voisi saada. Tämä oli sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) vika.

Tennilän ja Kiljusen moitteet haiskahtivat kritiikiltä, joka lausuttiin julki siltä varalta, että sikainfluessa karkaa pandemiaksi.

Oma lukunsa ovat nämä kouluampumiset ja muu rikollisuus. Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) vika. Tai sisäministeri Anne Holmlundin (kok.).

Syyllistä ei enää tarvitse hakemalla hakea. Se on ministerin vika. Valtioneuvoston ministerilista löytyy internetistä osoitteesta www.vn.fi. Ei kun syyttämään.

Ehkä se on liikaa vaadittu, että oletettaisiin kansalaisten ajattelevan, päättelevän ja toimivan itse. Ihan omalla vastuulla.

Jos minä kiipeäisin katolle pudottamaan lumia, putoaisin alas ja jalkani menisi poikki, en syyttäisi siitä ministeri Vapaavuorta.

Luultavasti osaisin olla syyttämättä ministereitä Risikkoa ja Hyssälää, jos sairastuisin sikainfluenssaan ottamastani rokotteesta huolimatta.

VR:n ongelmistakaan en soittaisi ministeri Vehviläiselle, vaikka joutuisin Riihimäen asemalla odottamaan junaa pari tuntia pakkasessa.

Soittaisin luultavasti VR:n toimitusjohtajalle Mikael Arolle.

Kirjoittaja on yhteiskuntatoimituksen esimies.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kansa ohjasi päättäjiä

Vanhus ja pingismaila

Puijon kehittämiseen vihdoin askelmerkkejä

Eläinten hyvinvointilaki menee uusiksi

Maidonjalostajat ovat kovassa kilpailussa

Vaalihylkiö

Sote-mallien perusteella kansanrintamahallitus

Vallankaappaus Arkadianmäellä

Laatu on määrää tärkeämpi

Suomalaisten vaivat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.