Jatkaako media vainoa?

Tutkijain kannat jakautuvat siinä, voidaanko ylipäätään puhua varsinaisesta noitavainoilmiöstä Euroopassa uuden ajan alussa. Joka tapauksessa Euroopan noitavainoiksi kutsutuissa, kollektiivisen, hysteerisen ja paranooisen väkivallan aalloissa annettiin 25 000-45 000 kuolemantuomiota niiden pahimpana esiintymisaikana 1560-1660. Tyypillinen toiminnan kaava oli yhteisön sisältä tullut ilmianto noituudesta, oikeudenkäynti, mahdollisesti myös kidutus ja mahdollisesti tuomio.

On perin kiinnostavaa ja perusteltuakin nähdä analogia uuden ajan alun noitavainojen ja median nykyään eräisiin politiikan toimijoihin ja muihin ryhmiin kohdistaman mustamaalaavan julkisuuden välillä. Median toimintakulttuurissa vaikuttaisi olevan toisinaan vainojen piirteitä.

Yksi historian tunnetuin skandaali liittyy ranskalaiseen kapteeni Alfred Dreyfus'hyn 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Nimettömän ilmiannon perusteella Dreyfus'tä syytettiin oikeudessa salaisen materiaalin toimittamisesta vieraan vallan sotilasasiamiehelle. Dreyfus oli vuoden Pirunsaarella vankina, oikeutta käytiin valtavassa julkisuudessa moneen otteeseen yli kymmenen vuoden aikana, ja lopulta hänet todettiin syyttömäksi ja hänen kunniansa palautettiin.

Tapaus Alpo Rusi on Suomen Dreyfus-skandaali. Aiheettoman vakoiluepäilyn perusteella media käynnisti professori Rusin persoonan ympärillä valtavan, pelkkiin oletuksiin ja huhuihin nojautuneen julkisuuskampanjan ja mustasi täysin syyttömän professorin maineen.

Politiikka vaarallista Valtiollisen vallan huipulla oloon on kautta historian liittynyt riski tulla yksityisen rikollisen, poliittisten kilpailijain tai väkivaltaisen anarkistijoukon murhaamaksi tai joutua teloitetuksi vallankumouksen pyörteissä. Näin ei tapahdu enää nykyisessä Euroopassa. Mutta erityisesti uran loppuvaiheessa poliitikolla on riski joutua median ruokkiman ajojahdin ja vainon kohteeksi.

Saksan yhdistäjä ja sodan jälkeisen Euroopan yksi merkittävimpiä valtiomiehiä Helmut Kohl asetettiin heti liittokanslerin uran loputtua vaalirahoitusepäilyjen kohteeksi. Helmut Kohl oli kuitenkin ansioiltaan liian monumentaalinen hahmo, ja media katkaisi hänen kohdallaan raateluhampaansa.

Toisenlainen oli lopputulos saksalaisen Jürgen Möllemannin kohdalla, jonka ympärillä niin ikään käynnistettiin vaalirahoitusepäilykampanja. Mahdollisesti Möllemann oli syyllistynyt laittomuuksiin, mutta hän päätti, ettei jää julkisuuden saaliiksi. Eräissä laskuvarjohyppyharjoituksissa hän jätti lentokoneesta hypättyään varjonsa aukaisematta ja lopetti näin itseensä kohdistuneen julkisuusvainon.

Valtavat julkisuuspaineet kohdistettiin taannoin pääministeri Matti Vanhaseen. Tässäkin media nosti polttopisteeseen epäilyt mahdollisesti laittomasta rahoituksen ohjailusta. Uskomattoman matalamielisyyden osoitus oli joltain ilmiantajataholta kaivaa Vanhasen tapauksessa esiin myyttinen lautakasa. Sen todistusvoima näytti olevan julkisuusprosessissa sama kuin aiemmissa noitavainoissa noitasalvalla, jota uskottiin valmistettavan haudasta kaivetun lapsen ruumiista.

Viime vuosien kaikkein hurjimmat julkisuusvainot ovat kohdistuneet presidentti Bill Clintoniin ja prinsessa Dianaan. Bill Clinton menetti silloisissa oikeudenkäynneissä miljoonia dollareita, prinsessa Diana julkisuusvainoissa elämänsä. Prinsessa Dianan kuoleman voi nähdä vainoavan skandaalimedian aiheuttamana uhrikuolemana. Sitä ahnas yleisö katseli median palstoilta, jonne polttoroviot nykymaailmassa rakennetaan.

Ihmisen pahuus Erityisesti poliitikkoihin kohdistuvan julkisuusvainon syntyminen noudattaa jokseenkin kaavaa ja asetelmaa, johon kuuluvat tietyn tahon pahantahtoiset motiivit, huhut, juorut, ilmianto ja ilmiannetun muuttuminen uhriksi tai syntipukiksi sekä katseleva yleisö.

Iltapäivälehdistö ja usein sen tavalla toimiva päivälehdistö voivat olla tämän ajan Malleus maleficarum ("Noitavasara"), jolla uhrin asemaan joutunut epäilty tutkitaan. Media suorittaa repivällä julkisuudellaan jo ensimmäisen autodafén, epäillyn rangaistuksen toimeenpanon.

Tuo ei olisi mahdollista ilman tiettyjen ihmisten pahoja, vahingoittamaan pyrkiviä motiiveja sekä ahneena katselevan yleisön pahansuopaista uteliaisuutta, kateutta ja vahingoniloa. Kateutta riittää synnyttämään jo se, että poliitikot ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia, energisiä, keskimääräisesti hyvin koulutettuja ja esiintymistaitoisia. Tuohon tasoon ei Martin Heideggerin mainitsema das Man, jokamies, yllä, ja näin kateus ja raivo saavat polttoainetta.

Toisaalta rehdisti totuutta tavoittelevalle tutkivalle journalismille on annettava sille kuuluva tunnustus (esimerkkinä Watergate). Mutta jos sensaatiojournalisti julkaisee lapsipornografian hallussapidosta epäillyn nimen ja tämä hirttäytyy sen takia kylpyhuoneessaan, niin kuin joitakin vuosia sitten Keski-Euroopassa kävi, on tällaiseen journalismiin sovellettava Søren Kierkegaardin ajatusta: "Lehdistö on kiukkuinen, hyökkäävä koira… petoeläin, joka lähtee ihmisten perään halveksittavalla tavalla…"

Kirjoittaja on kuopiolainen yhteiskuntatieteiden maisteri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.